Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Pihlajalinnan Kanta-Hämeen aluejohtajaksi Tiina Halinen

Tiina Halinen ja Linnan Klinikalle tammikuussa myönnetty ISO9001:2015 laatusertifikaatti.

Pihlajalinnan Kanta-Hämeen aluejohtajaksi on nimitetty Tiina Halinen. Halinen on työskennellyt vuodesta 2012 Linnan Klinikka Oy:n toimitusjohtajana.

Linnan Klinikka siirtyi alkuvuodesta 2018 yrityskaupan myötä osaksi Pihlajalinna-konsernia. Pihlajalinna on myös pitkäaikainen Hattulan kunnan kumppani terveyspalveluiden tuottajana.

Aluejohtajana Halinen vastaa muun muassa oman alueensa yksiköiden johtamisesta, toiminnasta ja kehittämisestä sekä alueellisesta sidosryhmäyhteistyöstä.

Halinen jatkaa edelleen myös Linnan Klinikka Oy:n toimitusjohtajana. Halinen asuu Tervakoskella.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.