Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Sisuste-Peltoniemi Oy on Vuoden Huonekaluliike 2017

Sisuste-Peltoniemi palkittiin Vuoden huonekaluliikkeenä Forma Syksy -messuilla perjantaina 15.9.

Kodinsisustus- ja huonekalualan toimialajärjestö Sisusta Kotia ry on valinnut Sisuste-Peltoniemen Lammilta Vuoden Huonekaluliikkeeksi 2017. Sisusta Kotia ry valitsee vuosittain Vuoden Huonekaluliikkeen ja Vuoden Sisustusliikkeen jäsenistönsä keskuudesta. Sisusta Kotia ry:n jäsenyritykset edustavat alan parhaita kauppapaikkoja ja asiantuntemusta.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Sisusta Kotia ry haluaa valinnoillaan nostaa esiin yrityksiä, jotka ovat onnistuneesti toimineet pitkään alalla, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Perheyrityksen tarina alkaa 60-luvulla, kun nykyisen yrittäjän Juhana Peltoniemen jo edesmennyt ”paappa” Allan Peltoniemi alkoi myymään huonekaluja ovelta ovelle, tehden huonekalujen ostamisesta asiakkaille helppoa.

Huonekalujen kysynnän kasvaessa isovanhemmat perustivat huonekaluliikkeen Hyvinkäälle. Neljä vuotta tämän jälkeen ”mumma” Sylvi Peltoniemi ja ”paappa” ostivat verhoomon Hattulasta, joka niin ikään laajeni paikalliseksi huonekaluliikkeeksi.

Paappa oli kiertäessään Hämettä pysähtynyt useasti Lammilla ja vuonna 1982 Lammille perustettiin pieni sivuliike. Juhana Peltoniemen isä Onni ja äiti Tuija alkoivat yrittäjäksi 1987 ja jatkoivat Sisuste-Peltoniemi Oy:n nimissä huonekalukaupan perinnettä perheessä.

Sisuste-Peltoniemen tärkein henkilö on aina ollut asiakas. Jokainen asiakas palvellaan suurella intohimolla, yritys myy huonekaluja, ei lautakasoja. Miltei kaikki huonekalut kootaan ja toimitetaan asiakkaalle valmiina kotiin.

Juhana Peltoniemi muistelee, kun hänen isänsä ja äitinsä kutsuttiin Hämeenlinnan Raatihuoneelle TAK-palvelumittauksen johdosta.

– Tulitte tänne, ja teillähän on asiakastyytyväisyys yli 90 prosenttia, kommentoi raati, johon Onni Peltoniemi vastasi omalla rauhallisella tyylillään:

– Aivan hyvät herrat, tulimme sen takia, koska meillä on vielä niin paljon parannettavaa.

Sisuste-Peltoniemen valikoimiin kuuluvat muun muassa Tempur-vuoteet.

Tämä on Sisuste-Peltoniemelle tärkeä asia ja asiakaslupaus kantaa sukupolvelta toiselle.

Tarinaan mahtuu monia työläitä ja vaikeitakin vuosia. Yrityksessä on tiedostettu, että ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut. Valikoimat tutkitaan etukäteen kotisohvalla ja tuote mikä kiinnostaa etsitään mahdollisimman helposti kokeiltavaksi. Ostamisen pitää olla helppoa ja palvelun tarve korostuu entisestään.

Kolmannen polven huonekalukauppias Juhana Peltoniemi alkoi pohtia jo neljä vuotta sitten ratkaisua siihen, kuinka vajoamassa oleva suomalainen huonekaluala on pelastettavissa ja kuinka selviytyä kaupungistumisen tuomista haasteista pienessä maalaiskunnassa.

Kun asiakas tulee huonekalukauppaan, hänellä on tänä päivänä älypuhelimessaan valmiina linkki, kuva tai juttu, johon hän viittaa etsiessään huonekaluja ja sisustustavaroita. Neljä viidestä asiakkaasta onkin selvittänyt huonekalujen hintatasoa ja malleja netistä ennen kuin avaa myymälän oven.

Tuotteita tullaan katsomaan ja kokeilemaan myymälään, mutta ostaminen ja vertailu tapahtuvat sekä myymälässä että verkossa. Tähän ongelmaan syntyi yhteistyössä verkkopalvelu Tasokas, jolla on autettu myös muita yksityisiä huonekaluliikkeitä.

Perheyrityksessä työskennellään nyt kolmannessa polvessa. Kaikki tekevät kovaa töitä yhdessä, jokaisella on tarkat roolit myymälän kiinnioloaikana ja jokainen perheestä seuraa aktiivisesti ketjujen ja kilpailijoiden tarjontaa ja toimintaa. Sisustaminen on todella ollut perheen elämäntyö.

Vuonna 2006 yrityksen merkittävin ja vuosia kantava projektikohde hajautettiin eri puolelle Suomea ja vuonna 2009 tapahtunut Hämeenlinnan seudun kuntaliitos haastoi yrityksen. Alkoi tuulimyllyjä vastaan taistelu.

Malliston kehittäminen, markkinoinnissa onnistuminen ja yhteistyö alan eri sidosryhmien kanssa tarkoittaa tarkkaa ja ahkeraa työtä päivittäin. Työnteko on kannattanut, viimeisinä vuosina yritys on jopa hieman kasvanut, vaikka saranoiden liike kivijalassa on enemmän kuin puolittunut.

Sisuste-Peltoniemi tarjoaa myös verhoilupalveluja.

Hyvä esimerkki kivijalkamyymälän kehityksestä on vuonna 2015 tehty pieni laajennus. Tuija Peltoniemi hyppäsi koulun penkille, luki itsensä vanhoilla päivillä sisustussuunnittelijaksi ja avasi täyden palvelun sisustustekstiilimyymälän huonekaluliikkeen perälle.

Paikkakuntalaisten hakiessa nyt neulaa ja lankaa, on mahdollisuus aina tarjota parempia unia. Projektikohteissa oman sisustussuunnittelijan hyöty on merkittävä, koska mallisto on laaja ja projekteja tehdään ympäristökuntiin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.