Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

YRITYSKAUPPA: Lähilehdet Reska.fi ja Lammille.fi Hattula Medialle

Hattulaan.fi -julkaisun päätoimittaja ja lehtiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Reinikainen uskoo verkkolehtibisneksen kasvuun.

Hämeenlinnan lähilehti Reska.fi:n julkaisija P3 Media Oy siirtyy Hattula Media Oy:n omistukseen. Kaupassa Hattula Medialle siirtyy Reskan lisäksi Itä-Hämeenlinnan lähilehti Lammille.fi, joka on yrittäjävetoisena ilmestynyt viime vuodesta alkaen.

Viime vuonna viiden vuoden ikään päässyt Reska.fi on alkuvuoden 2017 ajan ilmestynyt vain verkossa. Syynä on osin ollut luku- ja ilmoittelutottumusten muutokset ja osin se, että omistajuuteen on haettu kestävää, sukupolvenvaihdostyyppistä ratkaisua.

– Jatkossa Reska.fi ilmestyy sesonkiluontoisesti myös printtinä mutta hieman uudella formaatilla, sanoo Hattula Media Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Reinikainen.

Hattula Media Oy:n julkaisema Hattulaan.fi aloitti vuonna 2014 Reska.fi:n kanssa samalla konseptilla. Verkkolehden lisäksi Hattulassa julkaistaan printtiä kerran kuukaudessa.

Reska.fi:n ja Hattulaan.fi:n päätoimittajana toimiva Juha Reinikainen sanoo, että Reska.fi kunnioittaa juuriaan eli on jatkossakin kantakaupungin äänenkannattaja joka vannoo jalkatyönä tehtävän uutishankinnan nimiin.

– Hämeenlinna kehittyy nyt vahvasti myös ydinkeskustassa ja Reska.fi elää tässä kehityksessä mukana.

Reska.fi:n perustaja Ilkka Peltoniemi jatkaa yhtiössä mediamyynnin parissa ja Hattula Median hallituksessa.

Kaupan mukana siirtyi myös domaineja jotka mahdollistavat verkkolehtiketjun laajentamisen.

– Haluamme olla vähintään maakunnallinen toimija mutta maakuntarajatkaan eivät ole este laajenemiselle, sanoo Juha Reinikainen.

(Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.