Kunta vetkuttelee koulupäätöksessä
Hattulan kunnassa rakennetaan parhaillaan paljon. Uusi terveysasema kohoaa tilanteessa, jossa nykyinen terveydenhuollon sopimustuottaja Pihlajalinna on sulautumassa isompaan ostajaansa ja auvoisa yhteisolo Pihlajalinnan kanssa puolestaan on muuttunut valituksiksi lääkäripulasta.
Uuden seurakuntatalon rakentaminen on myös päässyt alkuun. Seurakunnan työntekijöiden kärsivällisyyttä ei voi kuin ihailla tilanteessa, jossa moni olisi varmasti pitänyt nykytilanteesta kovempaakin meteliä.

2010-luku tullaan muistamaan voimakkaan julkisen rakentamisen vuosikymmenenä. Seurakuntatalon rakentaminen on päässyt alkuun.
Huoli yläkoulun ja lukion osin terveydelle vaarallisista tiloista on myös noteerattu kunnassa, mutta päätöksenteossa ei olla päästy sellaiseen ripeyteen mitä julkisissa puheenvuoroissa on annettu ymmärtää.
Nuorison huoli tilanteesta kävi ilmi myös valtuuston edellisessä kokouksessa. Jos rakentaminen alkaa loppuvuonna 2020 tai alkuvuonna 2021, voisivat uudet tilat olla käytössä ehkä syksyllä 2022. Tämä on oppilaiden ja opettajien terveydelle vaarallista vetkuttelua.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.