Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hattula-blogissa julkaistaan kunnan ja kuntalaisten arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan tarjolla olevia palveluita. Hattula-blogia kirjoittaa Hattulaan.fi -julkaisun toimitus.

Poliittinen matalapaine purkautui uuden puheenjohtajan jyrähtelyyn

Hattulan kunnanvaltuusto järjestäytyi tänään ensimmäiseen kokoukseensa. Kokousta pääsi seuraamaan vain videostriiminä jolla ilmoitettiin lähetyksen eri vaiheissa olevan 40 – 50 seuraajaa.

Ennen ensimmäisiä henkilövalintoja puheenjohtajan paikalla istui perussuomalaisten Seppo Söderlund kunnes nuijan sai käsiinsä puheenjohtajaksi toukokuun 2023 loppuun asti nimetty Kari Ventola.

Videostriimin kautta välittyi Ventolan ensimmäisistä sanoista asti väistämättä tunnelma, jota voi verrata vanhoihin western-filmeihin.

Vain kannusten kopina puuttui, kun Ventola mittaili askeleitaan pöydän taakse ja haki samalla katsekontaktia entisiin puoluetovereihinsa. Uusi mies oli astunut saluunan kortti pöytään. Puhetta Ventola johti niin kovalla intensiteetillä, että kotikoneesta kaikunut ärjyntä hyppyytti lasiesineitä hyllyssä.

Hattulassa koko viime valtuustokauden ajan vellonut poliittinen matalapaine purkautui lopulta Ventolan tulikivenkatkuiseen puheeseen, jossa hän eritteli näkemyksiään viime valtuustokauden tapahtumista.

Vastauksena Ventola sai kuulla kokoomuksen Matti Puotilalta untuvikko-nimittelyä. Nyt ei ketään sentään nimitelty valehtelevaksi diakoniksi kuten taannoisessa kokouksessa Petäyksessä.

Jiri Katteluksen tavoin pitää kyllä kysyä, halutaanko Hattulassa tapahtuvan vai ei? Halutaanko sote-“uudistuksen” tapaisia ikuisuusprojekteja ja niitä vetämään hitaimmat ukot jottei mitään vain ikinä tapahdu vai halutaanko aitoa ja ripeää muutosjohtajuutta jota Hattulassa on nähty?

Selvää on, että kunnallinen päätöksenteko herättää Hattulassa poikkeuksellisia tunteita. Valitettavaa on, että tilanteita ei pääse seuraamaan valtuustosaliin paikalle. Videostriimiltä on erittäin vaikeaa erottaa puhujien ja kuulijoiden hienovaraisia nyansseja joiden tulkinta on osa toimittajien työtä.

Erittäin hieno tuotantokausi Me valtuustolaisia on kuitenkin taas käynnistynyt. Nähtäväksi jää, saako Ventola saliin ja itseensä malttia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.