Rakenteellisesti kohti kaupungistumista
Hattulan johto kiertää kylillä, mutta investoinnit keskitetään Parolan ytimeen. Näin voi luonnehtia kunnallispolitiikan tilannetta, kun yhtenäiskoulun tilat eilen valtuustossa päätettiin rakennuttaa Juteinikeskuksen ympäristöön.
Päätös perustui kunnanhallituksen esitykseen jolla hallitus käytännössä otti päätösvallan asiantuntijalautakunnalta, joka oli ehdottanut uusia tiloja metsätontille nykyisen koulun lähistölle.
Parhaillaan Parolaan on rakentumassa uusi terveyskeskus ja myös uusi seurakuntatalo nousee entisen sijoille. Valtuusto myös täydensi kunnan maaomistuksia Parolan keskeisiltä paikoilta parilla kaupalla.
Rakenteellisesti Hattula siis kehittyy edelleen enemmän kohti pientä kaupunkia kuin maaseutukuntaa. Valtuutettujen suosikkisanapari 2010-luvun loppumetreillä on ”vahva keskustaajama”.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.