Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Aika keskittyä suomalaiseen demokratiaan

Maailman mahtavimmaksi demokratiaksikin mainittu Amerikan Yhdysvallat on ajautunut ennennäkemättömään demokratian kriisiin.

Samaan aikaan, kun suomalaiskodeissa lähetettiin lapset joululomilta oppimaan maailmanhistoriaa, Yhdysvalloista uutisoidaan vallankaappausyrityksestä.

Massamedian tuottajina ja kuluttajina olemme osa ongelmaa. Resurssejaan supistaneet ja jatkuvasti enemmän ja enemmän keskittyvät suomalaismediat ovat pitäneet Yhdysvaltain presidentillistä öykkäröintiä kiinnostavampana uutisaiheena kuin arkista kotimaan tapahtumien uutisointia.

Uutiset ovat siis paitsi tervettä kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan, valitettavasti myös yhä enemmän toistensa kopioiksi muuttuneiden suomalaismedioiden klikinkalastelukeino.

Hattulaan.fi aikoo myös vuonna 2021 pitää politiikan uutisointinsa pääaiheena paikallispolitiikkaa. Emme halua turtua uskomaan, että demokratia Suomessa on kuollut, koska huligaanit ovat iskeneet politiikkaan toisella pallonpuoliskolla.

Kuntavaalit 2021 alkavat lähestyä ja meidän sankareitamme ovat ilman epätervettä henkilökulttien rakentamista kaikki, jotka haluavat osallistua yhteisistä asioista päättämiseen.

On aika keskittyä suomalaiseen demokratiaan ilman sosiopaatteja kiihdyttävää kohu-uutisointia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.