Tiistai 22.09.2020
Nimipäivät: Mauri
Hämeenlinna
Pilvistä
12°C
Tuuli: 3 m/s LEL
 
Juha

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Kohti parempaa yrittämisympäristöä

Seitsemäs vuoteni Hattulaan-lehden ruorissa käynnistyi elokuun lehden teon myötä. Paikallinen media on ehtinyt kokea lyhyenkin historiansa aikana monet kriisit media-alan yleisen myllerryksen lisäksi.

Keskittyminen ei liiketoiminnassa yleensä ole kuin lyhytaikainen etu. Tämän huomasivat hämeenlinnalaisetkin, kun kaupungissa ei enää ole lehtipainoa. En kutsuisi asiaa omalta kohdaltani ehkä aivan kriisiksi, koska yhteydet kyllä toimivat noin sadan kilometrinkin päähän. Oudoltahan se silti joskus tuntuu ryhtyä vaikka sunnuntaiaamusta ”kirjaltamaan” painotuotetta, jota ei isohkossa asutuskeskuksessa enää pystytä tuottamaan.

Koronakriisi on ollut rajallisella tekijämärällä toimivalle lehdelle pelon paikka lähinnä siinä mielessä, miten käy lehden, jos ainoa vähänkään täysipäiväinen tekijä jää pois rivistä. Ja tietysti siinä mielessä, pystyvätkö ilmoittajamme eli paikalliset yritykset ja yhteisöt toimimaan.

Hattulaa, työmme keskipistettä, on lehden toimintavuosina rakennettu uusiksi erityisesti Parolassa. Työ jatkuu edelleen ja uuden seurakuntatalon pian valmistuessakaan työ ei toivottavasti lakkaa.

Jatkuva muutos on ollut käynnissä myös kunnan korkeimmassa virkamiesjohdossa. Myös me olemme saaneet kohdata omaaan yritystoimintaamme liittyen enemmän ja vähemmän luotettavia neuvottelukumppaneita. Nyt vallitseva tunne yrityskentällä tuntuu olevan, että parempaan ollaan menossa. Yrittäjälle yleensä riittää, että annettu lupaus pidetään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.