Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Länsimainen vapaus vai jatkuva kontrolli?

En tiedä, missä henkisessä asennossa tämän tammikuun lähestyessä loppuaan pitäisi olla. Hallitus on tekemässä periaatepäätöstä koronatoimien kiristämisestä ja toisaalla kunnat ovat hehkuttaneet koronavuoden parantaneen niiden tulosta. Samalla kuitenkin pelätään yritysten konkurssiaaltoa. Rahaa siis vain tulee jostain, vaikka yritykset köyhtyvät.

Valtiolta vaaditaan kuntien ja yritysten tukemista ja samalla tiukkaa talouskuria. Yhtälö on pientilallisjärjellä täysin järjetön. Järjettömyyteen ei silti pidä antautua eikä uskoa, että maailma palaa ennalleen kovin nopeasti.

Maailman muuttuminen äärimmäistä länsimaista vapautta ihannoivasta hengailu- ja biletyskulttuurista kontrolliyhteiskuntaan on tapahtunut arjessamme niin nopeasti, että harva lienee pystynyt irtautumaan vanhoilta urilta. Kaipaamme jättikonsertteja ja hehkutamme tulevia areena- ja kaukomatkailuinvestointeja, vaikka meidän pitäisi keskittyä elämään parasta mahdollista arkea tänään.

Ehkä jossain aivojen sopukassa ymmärrämme, että maailma on muuttunut pysyvästi mutta on turvallisempaa yrittää aina kiihdyttää hetkeksi tuttuun usvaan – kunnes kontrolli taas iskee.

Länsimaisen vapauden toteutuminen korona-aikana olisi johtanut terveydenhuollon halvaantumiseen ja nykyistä paljon suurempaan kuolleisuuteen. Ja silti elämällä pitäisi olla jokin muukin tarkoitus kuin henkiin jääminen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.