Lauantai 03.06.2023
Nimipäivät: Orvokki, Viola
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
12°C
Tuuli: 4 m/s WNW
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Mitaleja ja nousutaistoja

Urheilukentillä alkaa olla kauden taitosvaihe. Nappikset ripustetaan naulaan, kunhan Visan mahdollinen suora nousu jalkapallon Kolmoseen ratkeaa. Parasta olisi, jos jännitys säilyisi loppuun eli lauantaina 26.9. Parolan Pallokentällä pelattavaan Nelosen päätösotteluun asti.

Pyöräilemään saattaa nykytalvien aikana päästä vaikka jouluna, mutta myös itse lähimpää seuraamani lajit, pyöräily ja triathlon, alkavat hiljalleen vetäytyä sivutuulesta sisäpyöräsaleihin. Hattulalainen Tawast Cycling Club on päättymässä olevalla kaudella lyönyt lajeja läpi koko Hämeenlinnan seudulla, ykkösnimenään uransa pääasiassa muissa seuroissa tehnyt hämeenlinnalainen Olli Miettinen.

Keväällä Miettistä haastatellessani en itsekään uskonut, kuinka monipuolinen yksi ihminen voi olla. Miettinen on ottanut SM-mitaleja sekä triathlonissa, maastotriathlonissa että maastopyöräilyssä ja hän on tällä hetkellä kolmen eri lajin hallitseva Suomen mestari. Lisäksi mies tekee kaikkensa antaakseen osaamistaan muille ja olemalla paikallismedian käytettävissä etänä parhaimmillaan minuutteja maaliintulon jälkeen.

Hattulassa tehdään myös golfin parissa koko ajan vahvaa kehitys- ja kasvatustyötä, vaikka päällimmäisenä tältä kesältä mieliin jää Hattula PGA Shoot Out. Ainakin me täällä “mediassa” olemme kuitenkin niin tulosorientoituneita, että ehkä vasta paikalliset huippugolfarit löisivät lajin kunnolla kaikkien kuntalaisten mieliin. Mikä mielekkäintä, Hattula Golfin toiminnanjohtaja ja huippuvalmentaja Jouko “Jokeri” Mikkola on lupautunut yhdeksi uuden Hattulaan.fi:n ensimmäisistä bloggareista.

Kun vielä salibandyhalli valmistuu Parolaan, on kunnassa useita lajeja joissa ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan kehittyäkseen urheilijana tai seuratakseen huippu-urheilua – jos asiat hoidetaan oikein. Viime vuonna Pekolan Iskun salibandynaiset pelasivat Divaria korkeampien hengellisten tahojen selän takana Jukolassa, tänä vuonna 2.-divisioonaa. Seuranta jatkuu ja salibandyn maailmaa Hattulaan.fi:n lukijoille avaa myös bloggarimme ja Iskun viime kauden tehohyökkääjä Miia Salminen, joka vaihtoi PIskun värit täksi kaudeksi Steelersiin.

Kauden päätösgaalassa kunta palkitsee usein huikeita suorituksia, joita ovat tehneet pääasiassa muissa kuin hattulalaisissa seuroissa urheilevat hattulalaiset. Urheilijat tietysti valitsevat itselleen oman kehityksensä kannalta parhaan seuran eikä kaikkien lajien erikoisseurojen tarvitse sijaita Hattulassa.

Vahvuuksia kuitenkin kannattaa vahvistaa, ja Hattulassa yksi niistä on ehdottomasti seuratoiminta. Kun vielä vähän ajan päästä pienellä säteellä sijaitsee täysikokoinen liikuntahalli, tekonurmikenttä, bmx-rata ja yksi Suomen parhaimmin hoidetuista golfkentistä, muutenkin hyvien liikuntaverkostojen keskellä, ei ainakaan olosuhteista kannata valittaa.

Minun unelmani on, että tulevina vuosina entistä useampi palkittu kisaisi hattulalaisen seuran tai tiimin väreissä. Aion tehdä töitä sen eteen tarvittaessa lapio tai kynä kourassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.