Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Tekemisen meininkiä

Hattulan kunnanjohtaja valittiin äänestämällä. Selvät lukemat viestivät valtuuston vahvasta luottamuksesta uutta kunnanjohtajaa kohtaan.

Hattulan kunnanjohtaja valittiin äänestämällä. Selvät lukemat viestivät valtuuston vahvasta luottamuksesta uutta kunnanjohtajaa kohtaan.

Hattula saa uuden kunnanjohtajan Lauri Innasta. Demokratia sai puhua valtuustossa, sillä valinta vähän yli viikko sitten tehtiin äänestämällä. Selkeät lukemat antavat uudelle kunnanjohtajalle hyvän pohjan aloittaa tulevassa tehtävässään ja valinnan jälkeen hän vakuutteli intoaan tulla keskelle hyvää tekemisen meininkiä.

Alkutalven ensilumi varmasti peittää alleen myös pitkästä valintaprosessista syntyneet satunnaiset protestoinnit. Tiedän ryhtymisen tuskan, sillä itse kamppailin tänään lähes kunnanjohtan valintaan verrattavissa olevan prosessin kanssa: tiesin lumikolan odottavan varastossa ja sen, että pian täytyisi lähteä sitä ulkoiluttamaan. Pidin kuitenkin tarkkaa suunnittelua ja esimerkiksi tulevan lehden painokuntoon saattamista tärkeämpänä kuin yltiöpäistä tekemisen meininikiä.

Lauri Inna tulee Hattulaan, joka monista muista kunnista poiketen paitsi investoi lapsia ja nuoria palveleviin seiniin ja kiinteistöihin, myös käytännön toimintaan. Ensimmäistä kertaa Hattulassa jakoon tuleva nuorten osallisuusraha antaa uuden mahdollisuuden järjestää nuoria itseään kiinnostavaa toimintaa myös järjestäytyneen seura- ja yhdistystoiminnan ulkopuolella.

Osallisuusraha ja Hattulaan.fi:ssä äskettäin esitelty Lapsi mielessä -ryhmä ovat pieniä, mutta silti erinomaisia esimerkkejä siitä, että hyvän talouden taustalla osin ovat viisaat, lähipalveluja kehittävät ratkaisut. Kenties parasta tulosta tästä periaatteesta kunta voi esitellä työllisyyden onnistuneesta hoidosta.

Matalan kynnyksen lähipalvelut karsitaan monissa pienissä kunnissa säästösyistä ensimmäisenä tai kuntaliitoskunnissa viedään kestämättömän kauas palveluiden käyttäjistä. Tai mikä kurijinta, ei edes uskalleta unelmoida mistään uudesta ja ihmeellisestä, toisin kuin vaikka osallisuusrahasta Hattulassa.

Hattulan ensi vuoden talousarvion esittelyssäkin vallitsi henki, jonka mukaan oman työn kehittäminen koetaan Hattulassa nykyään oikeutena ja velvollisuutena eikä pakkona. Uudet ideat viestivät aina myös hyvästä tekemisen meiningistä, siitä, että ideointiin kannustetaan eikä tyrmätä.

Ensilumi on saanut luovuuden liikkeelle.

Ensilumi on saanut matalan kynnyksen luovuuden ja ideoinnin liikkeelle. Tekemisen meininkiä!

Pakkona ei toki pidä lumitöitäkään pitää, vaan etuoikeutena. Kun vihdoin olin henkisesti valmistautunut ja saanut kaivettua talvikengät yläkaapista jalkoihin, tulivat lumet siirreltyä keskimäärin melko hyvällä tekemisen meiningillä. Tätä pyyteetöntä uurastusta seurasivat kuin pitkää nenää näyttäen jälkikasvun jo aamuhämärissä askartelemat lumiukot.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.