Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Terveydenhuolto vihdoin kuntoon

Hattulan kunnanvaltuusto on ensimmäisestä kokouksestaan asti ottanut pragmaattisen eli käytännönläheisen linjan valtuustotyöskentelyyn. Taustalla varmasti tapahtuu, mutta salissa päätökset on pystytty tekemään ilman turhia jaaritteluja.

Perusterveydenhuollon kilpailutuspäätös oli tästä hyvä esimerkki, valtuutetut eivät jääneet kieriskelemään vanhassa vaan tekivät tarvittavan kuntalaisten tulevaisuuden palvelujen turvaamiseksi. Päätös on saatava aikaan, ennen kuin nykyinen sopimus umpeutuu.

Yrittäjyyden juhlaa on taas tiedossa syksyllä ja juhlat aloittaa nuorten Oma Firma -gaala syyskuun alussa. Suomi 100 -hengessä vietettävä gaala alleviivaa sitä työtä, mitä nuorten yrittäjävalmiuksien eteen on Hattulassa ansiokkaasti tehty.

Käytännön yrittäjyydestä ja kyvystä nauttia sen positiivisista puolista käy esimerkiksi elokuun lehteen haastateltu Parolan Autokoulun Jiri Kattelus. Uudistushenkeä ja kykyä ohjata kelkkaa riittää muutosten keskellä eikä paikka liikenneopetuksen kokeilujen keulilla hirvitä.

Itselleni tulee tämän lehden ilmestymisen myötä täyteen kolme vuotta Hattulaan.fi:n vetäjänä. Ensi vuonna starttaa julkaisun viides vuosi. Perustajayrittäjillä on ollut monta epäluuloa murrettavanaan mutta kai sen jo uskaltaa todeta, etteivät he aivan väärässä olleet halutessaan Hattulan kunnalle oman lähilehden.

Syksyn alkaessa vilkastuvat myös ohjatut harrastukset ja ehkä myös halu hemmotella itseään. Niihinkin tarpeisiin saattaa löytyä lehdestä apua. Jäätelöjuoksu täyttää 30 ja tapahtuma lienee hyvä esimerkki siitä, miten urheilun pariin kannattaa joskus houkutella ihmisiä hieman leikkimielisemmälläkin asenteella.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.