Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Uusiutuva energia ansaitsee kiinnostusta ja kriittisyyttä

Uusiutuvan energian tuotannosta on tullut Suomessakin liiketoimintaa, johon voi suhtautua samoin odotuksin ja varauksin kuin moneen muuhunkin globaalin mittakaavan liiketoimintaan.
Vaikka taustalla ovat jalot periaatteet ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä, uusiutumattomien luonnonvarojen ehtymisen pelosta ja niin sanotusta vihreästä siirtymästä, hätäilyyn ja yksisilmäisyyteen ei ole tarvetta.

Esimerkiksi sähköautojen myynti oli tuskin saatu kunnolla käyntiin, kun jo todettiin niiden akkujen valmistuksen ehdyttävän rajallisia luonnonvaroja sitä tahtia, että polttomoottoriautojen korvaaminen sähköautoilla on epärealistinen ajatus.

Mikä tahansa, ilmaston lämpenemisen ja luonnon saastumisen kannalta laskennallisesti nykyistä vähemmän tuhoisa energiantuotantomuoto on periaatteessa kannatettava. Periaatteellisen kannatuksen huono puoli on, että insinööri ja markkinamies ovat monesti liikkeellä vihermateriaali hulmuten jo ennen kuin on laskettu, miten uuden energiantuotantomuodon vaatimat tuotantojärjestelmät näivettävät luontoa, joka uuden energiantuotantomuodon piti pelastaa.

Viime vuosikymmenen puolivälissä Hattulan Merveen puuhattiin Etelä-Suomen suurinta bioenergiapuistoa. Muun muassa Ylen arkistoista ilmenee, että hanke oli enää vailla investoria, joka olisi sijoittanut projektiin 250 miljoonaa euroa. Vahva periaatteellinen kannatus ei iskenyt kipinää, jolla hanke olisi lähtenyt liekkeihin.

Turvetuotanto ja turpeen energiakäyttö puolestaan oli aikanaan kansallinen projekti, jolla taklattiin öljykriisejä ja parannettiin huoltovarmuutta. Turpeen päästöoikeuksien hinnannousu sai monen tuottajan ajamaan tuotantonsa alas, kunnes Venäjän hyökkäyssota nostikin taas turpeenkäytön mahdolliseksi Venäjän tuontihakkeen korvaajaksi.

Tämäkin liittyy kolumnin aloitukseen siten, että suljettuja turpeennostoalueita on nyt väläytelty aurinkovoimapuistojen sijoituspaikoiksi.

Hattulalainen tai Hattulan kesäasukas saattaa miettiä ja julkisen keskustelun perusteella miettiikin aurinko- ja tuulivoimaloiden vaikutusta paikalliseen luontoon sekä nähtyyn ja kuultuun lähiympäristöön.

Näitä asioita on hyvä pohtia myös siinä kontekstissa, että energiapolitiikkaa ohjaavat globaalit ja EU-tason velvoitteet sekä kansalliset ja paikalliset ilmastostrategiat.

Näiden ja erityisesti odotettavissa olevien tukien ja tuottojen pohjalta globaalit liiketoimintajätit sitten tiirailevat myös rakkaan Hattulan korpia ja soita.

Öljyteollisuus on aikanaan jättänyt ja jättää yhä karujakin jälkiä tuotantoympäristöihinsä. Suomalaisella ja hattulalaisella on nyt velvollisuus selvittää, miten osallistua velvoitteiden täyttöön ilman, että ensihuumassa sitoudutaan energiantuotannossa pelkäksi nöyräksi siirtomaaksi.