Vuosikatsaus: Uusi paikallismedia mediamurroksessa
Omat viime viikkoni ovat lehtien lyhyemmän ilmestymisvälin ja kahden lähilehden teon takia olleet vuoden kiireisimmät. Yön yli nukkumisen ja joulukuun lehtien valmistumisen jälkeen päällimmäisenä on ilo lähilehti Hattulaan.fi:n toisen vuosikerran saamisesta pakettiin.
Mediamurroksen keskelläkin olemme taas vuotta vanhempia, ja se on kaikkien lehdenteostamme jollain lailla kiinnostuneiden ansiota. Kollegoissa media-alalla on herättänyt jonkin verran hämmästystä, miten uusi lehti tai uusi media voi näinä aikoina nousta ja pysyä elossa, kun alalla muuten on tarjolla vain mustaa.

Ari Sarusto lataa tuoreita lehtiä jakelulaatikkoon. Hattulaan-lehden saatavuutta Etelä-Hattulassa parannettiin tammikuussa solmitulla yhteistyösopimuksella.
Ainakin itse olemme mielestämme ennakkoluulottomia. Ja yrittäjävetoisia, mikä tarkoittaa sitä, että juttuaiheiden keksimisestä lähtien aina verkkopalvelun päivitykseen ja paperilehtien jakelutelineeseen vientiin asti kaikki tehdään itse. Toki myös jonkin verran työllistämme sekä yrittäjiä että osa-aikaisia. Etelä-Hattulassa maamiesseura hoitaa lehdet itse asentamiinsa telineisiin, mikä on paikallislehtikulttuuria parhaimmillaan.
Samaa ennakkoluulottomuutta on ollut asiakkaissamme, jotka ovat omaksuneet paikallistasolla valtakunnan kärkeä edustavan printti- ja verkkoilmoittelun sekä nyttemmin myös screenimainonnan combon kiitettävästi. Toivomme yhteistyölle hyvää jatkoa. Kiitos K-Supparin AJ, kiitos Parolan Kukan Aniitta, kiitos Hattulan kunta ja monet muut jotka olette uskaltaneet kunnan sloganin mukaisesti tehdä asioita toisin.
Teemme, pakosta, asioita toisella tavalla kuin ennen ja kannustuksen ohessa se herättää joskus myös vastustusta. Mutta me uusiudumme pysyäksemme hengissä, emme itsetarkoituksellisesti tai astuaksemme tahallamme vanhojen tapojen ja tottumusten varpaille.
Kuten päiväkodin arjesta kertovassa jutussa todetaan, valkoinen on rauhoittumisen väri ja se jää näillä näkymin jouluisesta hämäläismaisemasta puuttumaan. Päiväkotijutun teon yhteydessä onneksi näin sentään valkoisen huoneen, kun veimme Hattulaan.fi:n yhteistyöurheilija Miia Salmisen kanssa lähilehden joululahjana askartelutarpeita Tiitiäisen / Viiriäisen päiväkodille, jossa tarvikkeet kuulemma päätyivät hyötykäyttöön.
Vaatimaton muistaminen näytti aidosti ilahduttavan, ja näinä aikoina tuntuu olevankin taas jonkinlainen trendi, että vaikeat ajat yhdistävät ja pienestäkin osataan iloita.

Ennakkoluulottomuutta ja lupa tehdä toisin. Lähilehden yhteistyöurheilijasta Miia Salmisesta tuli loppuvuoden aikana ensin Hattulaan.fi:n blogisti ja sitten osa-aikainen jutuntekijä. Kuvassa töihin totuttelua Marjahatun päiväkodilla. Joulukuun lehdestä Miia onkin urakoinut jo leijonanosan.
Harrastuksista ainakin golf tosin kiittää kuluvan talven säätilasta, ja joulukuun lehdestä löytyy juttu myös siitä, miten Hattula Golf tekee itseään tunnetuksi Hämeenlinnan joulumarkkinoilla. Se on sitä ennakkoluulottomuutta, jota Hattulaan kaivataan: meillä on jotain joka kelpaa muuallekin ja kasvua haetaan myös oman kunnan rajojen ulkopuolelta omilla vahvuuksilla.
Lehdenteon keskiössä ovat vain muutamat ihmiset, mutta me käsittelemme sadoilta ihmisiltä tulevaa uutis- ja ilmoitusvirtaa. Puhtaalta pöydältä lähteneen lehden tavoitteena on ollut tuottaa sisältöä verkkoon ja poimia uutisvirrasta parhaat ja toisaalta aikaa kestävimmät lukuelämykset printtiin. Parhaat elämykset omassa työssä silti saa ihmisten parissa, “kentällä”.
Muistanpa esimerkiksi kesäisen juttukeikkani Simolan tilalle, jossa kyyttöjutun teon jälkeen kaarsin mielijohteesta Alajoen Kasvitarhalle, jota olin aiemmin vain ihastellut auton ratista tai pyörän selästä. Osoittautui, että sielläkin on hienojen ja ennakkoluulottomien ihmisten hoitama yritys, jonka osaamista arvostetaan myös muualla.

Alajoen Kasvitarhalla kesäkuun alussa. Puutarhuri Lauri Kauton ja hänen puolisonsa Sirje Martinin pitkäaikainen työ on luonut yrityksen, jolla kahdessa kasvihuoneessa tapahtuvan oman kasvatuksen ja suoramyynnin lisäksi on vakituinen myyntipiste, Lassen Tori, Hämeenlinnan torilla.
Hattulassa valmistaudutaan uuteen starttiin kuntaorganisaatiossa. Vuoden viimeiseen Hattulaan.fi-lehteen haastateltu uusi kunnanjohtaja Lauri Inna aloittaa tehtävässään tammikuussa. Valtuusto valitsi uudeksi tekniseksi Juha Prittisen ja myös hänen ajatuksiaan voi lukea joulukuun lehdestä. Toivomme myös Hattulan kunnan ja lähilehden yhteistyölle vilpittömästi hyvää jatkoa.
Kiitokset kuluneesta vuodesta! Niin, joo, ne lehdet toki ensin sinne telineisiin vielä, viimeistään huomiseksi!
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.