Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Yrittäjät uusia, innostus sama

Oma Firma -kurssin palkitsemiset viime vuonna olivat muistaakseni ensimmäinen juttuni Hattulaan.fi:n leivissä ja tänään gaalailtiin samoissa merkeissä. Yrittäjät olivat nyt uusia, mutta innostus yhtä lailla kova.

Vuodenkiertojutut ovat paikallismedian arkea, enkä ainakaan vielä näillä kilometreillä ole päässyt turtumaan samoihin aiheisiin. Uutiset niin media-alalta kuin muualtakin yrityskentiltä kertovat nyt ikäviä tosiasioita, joten on hienoa, että myös uusia ideoita kehitetään ja niihin ollaan valmiita tarttumaan.

Jo toimiville yrityksille jatkuva uusiutuminen on myös pakon sanelemaa. Hattulaan.fi:n edustajana en saarnaa pelkästään leipäpappina näin sanoessani, sillä olemme kehittäneet palveluamme vastaamaan mediankäytön murrokseen ja erityisesti asiakkaiden sähköiseen mainontaan kohdistamiin odotuksiin.

Keskustelua paikallisista asioista, yrittäjyydestä ja yrityksistä käydään nykyään monilla foorumeilla. Kilpailu on toivottavasti kuluttajan etu ja monipuolisuus rikkaus. Sähköisen maailman toimintatavat muuttuvat jatkuvasti ja siinä missä osa vasta totuttelee internetin käyttöön, on verkkomedia monelle jo se ensisijainen tiedonlähde.

Kuten tänään huomion kohteena olleissa 4H-yrityksissä, yllättävän monen palvelun perusajatus ei muutu mihinkään. Tietoa välitetään, nurmikkoa leikataan, tuontiartikkeleita rahdataan tai musiikkiesityksiä järjestetään kuten ennenkin. Otsikkoa mukaillen: keinot uusia, sisältö usein sama.

Maailmassa tuntuu usein olevan enemmän heitä, jotka osaavat neuvoa muille mitä pitäisi tehdä kuin heitä, jotka itse toteuttavat kertomansa idean. Hattulassa on nyt Oma Firman kautta annettu mahdollisuus aktiivisimmille nuorille olla näitä jälkimmäisiä – toteuttajia ja yrittäjiä – jo teini-ikäisestä pitäen. Tästä jos mistä toivoisi syntyvän perinteen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.