Keskustan kehittäminen

Kesäkuuksi valmistuva Juteinikeskus on osaltaan siirtämässä Parolan keskustan painopistettä Hattulantien toiselle puolelle.
Parolan keskusta on syntynyt usean vuoden kehityksen tuloksena. Yhtenäistä suunnitelmaa ei ole ollut, vaan Parolan alueelle on laadittu useita pieniä kaavoja. Kaavamääräykset ovat vaihtelevat, joten kaavat ovat kuin tilkkutäkki. Kaavojen ajantasaistaminen onkin jo käynnistynyt.
Moottoritien linjaus oli Hattulan ja Parolan kannalta tärkeää. Tuolloin oli tärkeää saada liittymä moottoritielle. HHT-akseli muodostaa kasvukäytävän, jolla erityisesti helppo liikkuminen ja elinkeinojen kehittäminen korostuvat.
Hattulantien syntyminen siirsi liikennevirran Parolan ydinkeskustasta, joka näyttää nyt selkäpuolensa ohikulkijalle. Kauppakeskus ja Juteinikeskus ovat kuitenkin siirtäneet keskustan painopistettä Hattulantien toiselle puolelle.
On aika miettiä Parolan taajaman tulevaa rakennetta. Kunnantoimiston – terveyskeskuksen ja Säästöpankin torin alueet ovat tärkeitä keskustaa kehitettäessä. Terveyskeskus on vanhentunut ja epäkäytännöllinen. Kuntalaisten palveluitten parantamiseksi tarvitaan uusi terveys- ja sosiaaliasema. Sille kannattaa etsiä hyvä paikka.
Sopivat kävely- sekä liikenneväylät palveluineen ja istutuksineen luovat viihtyisän ja elinvoimaisen keskustan. Liikenneturvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kinnalantien ja Hattulantien risteys pitää jalankulkijoitten turvallisuuden ja autoliikenteen sujuvuuden kannalta suunnitella uudelleen.
Moottoritien lähistö ja asemanseutu ovat ihmisten liikkumisen kannalta tärkeitä alueita. Matkustavien ihmisten vaatimukset pitää ottaa huomioon, jotta liikenteen avainväyliä voidaan hyödyntää paremmin. Kannattaa myös pohtia, onko nykyisin enää viisasta pitää kunnan varikkoa keskellä Parolaa. Pitäisikö sen olla sivummalla, jollain teollisuusalueella? Sekin vapauttaisi maata parempaan käyttöön.
Kaavoituksella tehdään vuosikymmeniksi ulottuvia ratkaisuja. On siis oltava kyllin kaukokatseinen ja idearikas suunnitteluvaiheen aikana. Suunnitteluun ja ideointiin kannattaa panostaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan.
Ulkopuoliset ajatuksetkaan eivät olisi pahasta. Pitäisikö järjestää suunnittelukilpailu Parolan keskustan kehittämisestä?
Kari Ventola
Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.