Keskiviikko 28.02.2024
Nimipäivät: Onni

Tuuli:
 
Avatar photo

Lukijalta-blogi on Hattulaan.fi-lehden yleisönosasto. Kirjoituksia voi kommentoida alla olevaan kommenttikenttään. Toimitus moderoi kommentteja. Lähetä Lukijalta-palstalle tarkoitetut jutut ja kuvat osoitteeseen toimitus@hattulaan.fi lähettäjätietoineen, jotka jäävät toimituksen tietoon. Pidätämme oikeuden Lukijalta-blogien editoitointiin.

KUNNAN KUULUMISIA: Ei yllätys?

Joulukuussa julkaistiin kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa vertaileva EVP-tutkimus, jota myös tiedotusvälineissä laajasti käsiteltiin. Hattula pärjäsi tutkimuksessa hyvin ja Hämeen Sanomien mukaan nousi elinvoimassa ”jopa” Hämeenlinnan ja Riihimäen ohitse.

Ero ei ollut suuri, mutta kuitenkin selvästi havaittava. Hyvä tulos saattoi olla joillekin yllätys, mutta sitä se ei itse asiassa ollut.

Elinvoimaa vertailtiin muun muassa tulonsaajien mediaanitulojen, työllisyyslukujen, koulutustasoindeksin, sairastavuusindeksin ja kunnan kertyneiden yli- tai alijäämien perusteella. Kaikissa edellä mainituissa osatekijöissä Hattula on vahva ja aiemminkin näistä on kunnan kuulumisissa kirjoitettu.

Kaiken lisäksi Iltalehti julkaisi uutisen joulukuun 8. päivänä, missä vertailtiin kuntien eroja sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kuten EVP-tutkimuksessa, selvityksessä olivat mukana kaikki manner-Suomen 293 kuntaa ja kaupunkia. Hattula sijoittui molemmissa indekseissä noin 20 parhaan kunnan joukkoon. Tulos siis tässäkin erinomainen.

EVP-tutkimuksen veto- ja pitovoimassa Hattula oli maakunnan kolmanneksi paras Hämeenlinnan ja Riihimäen jälkeen, yhdessä Janakkalan kanssa. Tässä osuudessa tutkittiin muun muassa väestöennusteita vuoteen 2040 asti, valmistuneiden asuntojen määrää, ulkomaalaisten osuutta väestöstä, opiskelijoiden osuutta väestöstä ja 15-34-vuotiaiden nettomuuttoa.

Hattulan tulokset veto- ja pitovoimassa ovat tyypillisiä kaupunkien läheisyydessä sijaitsevalle kunnalle. Esimerkiksi opiskelemaan lähtevät nuoret ja maahanmuuttajat hakeutuvat kaupunkikeskuksiin ja siten laskevat Hattulan pisteytystä. Tämä kehitys on kuitenkin aivan ymmärrettävää.

Lisäksi Hattulan(kaan) väestöennusteet eivät lupaa väestön lisääntymistä tai nuorenemista, mutta emme kuitenkaan lähde toteuttamaan ennusteita, vaan taistelemaan niitä vastaan. Menestyksekäs tonttikauppa sekä laadukkaat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelut ovat jo nyt kääntämässä takavuosien laskevaa väestömääräkehitystä vähintään plus/miinus 0-tasolle.

Talkootyön voima

Talvi yllättää autoilijat, mutta ei Hattulan latumiehiä tai jääkenttien hoitajia. Niin hiihto- kuin luistelukausi aloitettiin ilman viivytyksiä. Kuntalaisten arvokas talkootyö mahdollistaa nämä laajat ja monipuoliset talviurheilumahdollisuudet. Hattulan latumiehet ovat jo valtakunnallisesti tunnettu käsite, mutta muutakin arvokasta talkootyötä tehdään.

Esimerkiksi Poransaaren matkaluistelurata sekä moni luistelukenttä hoidetaan talkoovoimin. Vapaaehtoisuus ja kolmas sektori ovatkin suuri voimavara, jota ilman kuntalaisten mahdollisuudet harrastaa olisivat huomattavasti heikommat. Kiitos kaikille tärkeää monipuolista vapaaehtoistyötä tekeville!

Juna kulkee

Kunnanhallitus hyväksyi joulukuussa kaksi kaava-aloitetta, jotka toteutuessaan lisäävät Hattulan tonttitarjontaa noin 60 uudella pientalo- ja rivitalotontilla, hyvillä paikoilla. Molemmat aloitteet tulivat siis yksityisiltä maanomistajilta, joten kunta ei sijoita varoja maanhankintaan, vaan toimii strategiansa mukaisesti kehityksen mahdollistajana.

Myös aurinkovoimalahanke meni jälleen askeleen eteenpäin, kun kunnanhallitus hyväksyi hankkeen suunnittelutarveratkaisun joulukuun alussa. Seuraavana on vuorossa rakennusluvan käsittely ja toivottavasti vuonna 2024 päästään jo maastotöihin. Hankkeen kokonaisarvo on kymmeniä miljoonia euroja. Tämän kokoluokan hankkeita kuntaan rantautuu harvoin.

Kiitokset

Hattulan kunnassa on noin 350 työntekijää, joita ilman kuntalaiset jäisivät ilman tärkeitä palveluja. Jokainen työntekijä tekee päivittäin arvokasta työtä ja yksittäisten palvelusuoritusten lukumäärä nousee tuhansiin jokaisena päivänä. Uskon että kuntalaiset osaavat arvostaa kunnan työntekijöiden hyviä palveluja, ainakin minä kuntalaisena arvostan ja haluan osoittaa heille kaikille oman kiitokseni vuodesta 2023 ja toivottaa menestystä sekä kestävyyttä myös vuonna 2024.

Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2024!

Hattulassa 15.12.2023,

Pekka Järvi

Kunnanjohtaja

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.