Torstai 28.09.2023
Nimipäivät: Arja, Lenni

Tuuli:
 
Avatar photo

Lukijalta-blogi on Hattulaan.fi-lehden yleisönosasto. Kirjoituksia voi kommentoida alla olevaan kommenttikenttään. Toimitus moderoi kommentteja. Lähetä Lukijalta-palstalle tarkoitetut jutut ja kuvat osoitteeseen toimitus@hattulaan.fi lähettäjätietoineen, jotka jäävät toimituksen tietoon. Pidätämme oikeuden Lukijalta-blogien editoitointiin.

KUNNAN KUULUMISIA: Yhteiskoulun kampus 2 ja lukion uudisrakennus etenevät

Taloudesta

Vuoden 2023 puoliväli on kohta saavutettu ja nyt onkin mahdollista arvioida alkuvuoden tuloksia. Kunnan talous on ollut viime vuosina vaihteleva. Huolimatta yleisestä hintojen ja korkojen noususta vuodelle 2023 ennustetaan Hattulalle tässä vaiheessa noin kahden (2) miljoonan euron ylijäämää.

Kuluvan vuoden verotulokehitys on ollut hyvä ja kulutkin on kyetty jossain määrin pitämään kurissa. Viime vuoden tilinpäätös oli ylijäämäinen noin 1,9 miljoonaa euroa ja se kasvatti kunnan niin sanotun. kumulatiivisen ylijäämän noin kahdeksaan (8) miljoonaan euroon.

Nyt näyttää siis siltä, että tämän vuoden jälkeen tuo ”kunnan puskuri” on jo 10 miljoonan euron tasolla. Ylijäämäpuskurin kasvu sekä viime vuosien maltillinen velkaantuminen antavat tuleville vuosille hieman enemmän liikkumavaraa.

Kouluhankkeita

Parolan Yhteiskoulun kampus 2:n hankesuunnittelu on käynnistynyt ja toiveissa on uusien tilojen valmistuminen 2024 aikana. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi 12.6. Parolan lukion uudisrakennuksen hankesuunnitelman, joka käsitellään vielä ennen juhannusta myös kunnanvaltuustossa. Suunnitelman mukaan investoinnin arvo on 4,3 miljoonaa euroa.

Hankkeen toteuttaa Koulutuskuntayhtymä Tavastia, mutta toki kunta osallistuu kustannuksiin omalta osaltaan. Uusi lukiorakennus sijoittuu Juteinin koulun läheisyydessä olevalle niin sanotulle hiekkaparkille.

Viime vuosina kunta on maksanut Tavastialle lukion toiminnasta vuosittain noin 280.000 euroa. Uuden kiinteistön valmistuttua arvioidaan maksun nousevan noin 545.000 euroon. Tämä luku ei kuitenkaan ole lopullinen, koska siihen vaikuttaa esimerkiksi opiskelijamäärän kehitys, toiminnan tehokkuus sekä mahdolliset valtion lukio-opetusta koskevat päätökset.

Vuonna 2023 valtio korvaa Koulutuskuntayhtymä Tavastialle noin 7.200 euroa per lukio-opiskelija ja loppuosa Parolan lukion kustannuksista veloitetaan Hattulan kunnalta. Mikäli lukiolaisten määrä vähenee, kasvattaa se jatkossa kunnan maksuosuutta. Vastaavasti hyvä opiskelijamäärän kehitys vähentää kustannuksia.

Parolan lukio on viime vuodet toiminut väliaikaisissa tiloissa ja se on heikentänyt lukion houkuttelevuutta. Ensi syksynäkin yli 20 hattulalaista nuorta aloittaa lukio-opinnot kunnan ulkopuolella. Opiskelijat ovat kyllästyneet ”ramppaamiseen” paikasta toiseen. Uuden rakennuksen myötä uskon, että erinomaisia tuloksia saavuttavan lukion tulevaisuus ja vetovoima on varmistettu.

Vaikka moni hattulalainen aloittaa lukion muualla, niin ensi syksynä Parolan lukiossa aloittaa kuitenkin noin 60 opiskelijaa, mikä on hyvä määrä.

Nuoret menestyjät

Parolan lukio oli kevään ylioppilaskirjoituksissa Suomen 6. paras lukio. Lisäksi valtakunnan paras ylioppilas oli ensimmäistä kertaa Parolan lukiosta. Menestys ruokkii menestystä ja sitä voimme jatkossakin odottaa.

Hattulan peruskoulun päättäneiden yhteishaku meni erinomaisesti. Käytännössä kaikki 122 hakijaa saivat opiskelupaikan. Tämä on esimerkki hyvästä opiskelusta, opetuksesta ja nuorten ohjauksesta.

Hattula menestyy myös nuorten kesätyöllistäjänä. Kunta onkin kokoonsa nähden erinomainen työllistäjä. Tänäkin kesänä Hattula työllistää nuoria 60.000 eurolla niin kunnan kuin yritystenkin palvelukseen. Nuoret hakivat kesätöitä aktiivisesti.

Väestökehitys

Tilastokeskuksen mukaan Hattulan väkiluku oli huhtikuun lopulla 9.361 asukasta. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 9.394 ja vuoden 2022 lopussa 9.359. Vuodentakaiseen verrattuna asukkaiden määrä siis on vähentynyt 33 asukkaalla, mutta alkuvuoden aikana väkiluku on kasvanut kahdella asukkaalla. Kunta on alkuvuoden aikana saanut hieman positiivista nettomuuttoa.

Tulomuuttajia oli huhtikuun loppuun mennessä yhdeksän (9), mutta luonnollinen väestönkehitys on ollut negatiivista koko alkuvuoden ajan. Suomen noin 300 kunnasta vain noin 30:ssä väestömäärä kasvaa.

Talousnäkymiä

Kuntatalouden näkymät ovat ”perinteisesti” epävarmat. Hattulan talous näyttää vielä ensi vuonna melko hyvältä, mutta vuodesta 2025 alkaen on edessä merkittäviä haasteita. Tämän hetkisen ennusteen mukaan kahden vuoden kuluttua kunnan talous olisi lähes kaksi (2) miljoonaa euroa alijäämäinen. Sama tahti jatkuisi myös vuonna 2026.

Jotain tarvitsee siis tehdä ja sitä parhaillaan selvitellään. Menoja on karsittava ja tulopuolta vahvistettava. Menojen karsimisessa on aina rajansa. Palvelut halutaan säilyttää laadukkaina. Myöskään pelkästään uusilla kuntalaisilla ei tilannetta ratkaista. Vaikka viime vuonna kunnan tonttimyynti oli vilkasta, ei uusia veronmaksajia niin paljon tule, että he yksin taloutta pelastaisivat.

Kuten hyvin on tiedossa, Hattulassa on vireillä aurinko- sekä tuulivoimahankkeita. Toteutuessaan voimaloilla olisi vahva positiivinen vaikutus kunnan talouteen. Niiden rakentamisella ja ylläpidolla on työllistävä vaikutus, puhumattakaan kiinteistöveroista.

Erityisesti kuitenkin tuulivoima näyttää jakavan mielipiteitä. Voimaloiden osalta joitakin päätöksiä saatetaan tehdä jo tulevana syksynä, mutta sen aika näyttää. Alkukesältä siirtynyt aurinkovoimalan yleisötilaisuus on nyt suunniteltu pidettäväksi 9.8.2023 kello 17 kirjastolla. Tilaisuus on kaikille avoin.

Hyvää kesän jatkoa!

19.6.2023,

Pekka Järvi

Kunnanjohtaja

Kunnanjohtaja Pekka Järvi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.