Lukijalta-blogi on Hattulaan.fi-lehden yleisönosasto. Kirjoituksia voi kommentoida alla olevaan kommenttikenttään. Toimitus moderoi kommentteja. Lähetä Lukijalta-palstalle tarkoitetut jutut ja kuvat osoitteeseen toimitus@hattulaan.fi lähettäjätietoineen, jotka jäävät toimituksen tietoon. Pidätämme oikeuden Lukijalta-blogien editoitointiin.

Nyt Raakaraija on tullut siihen ikään, että kaikki oli ennen paremmin!!!

Kerronpa nyt ku kaikki on dikiajassa!!! Vanhin tyttäristäni tuli kesälomallaan markkinapäivänä kylään Porvoosta. Kerroin kun oli aamulla aikaisin meillä kun oli vienyt miehensä töihin ja kun on oppinut aamulla herään, söimme aamupalaa ja kerroin, että Hämeenlinnassa olisi markkinat, innostui kovasti ja näin ollen päätimme lähteä yhdessä myös mieheni porukalla niille, mutta minulla oli sovittu aika Giganttiin lupasivat katsoa puhelintani kun olin sen jotenkin sekoittanut.

Kun olimme jo matkalla nuorempi tyttäreni soitti, että missä ootte, hän on tulossa Hämeenlinnaan kampaamolle ja olisi aikaa 15 minuuttia tulkaa torille kahville, sanoin ,että olen menossa Gikanttiin ensin ja sanoin, että siskolikkaki olis täällä, johon mieheni välittömästi keksi ratkaisun. hän heittää minut sovittuun paikkaan vie tytön siskonsa kans kahville ja hakee minut ja me tulemme perässä.

Niin tehtiin, mutta kun tulimme torille minun asian hoidettua eihän siä missään ollut parkki tilaa ja niin ollen sanoin vaarille, että jätä minut tähän torin viereen ja etsi parkkipaikka ja tule perässä kyllä siä nähdään. Mitään varsinaista tapaamispaikkaa ei sovittu.

Vaari oli löytänyt paikan pitkän matkan päästä torilta ja lähti talsiin torille, kansaa oli ihan valtavasti enkä löytänyt tyttöä mistään. Ajattelin soittaa ja siinä huomasin, että puhelin jäi auton hansikaslokeroon ja äänettömälle!!!

Tiesin jo, että vaarin puhelin oli unohtunut kotiin. Siinäpä pulma muorilla, tyttäreni puhelin numeroa en tietenkään muistanut, kaikkihan on nimellä apua pyytäessä tutuilta soittivat numeropalveluun ja saman nimisiä oli mielestäni suomi pullollaan ja kun sanottiin asuinpaikka ei tullut puhelin numeroa sanottiin vain, että numero tuntematon.

Kuljin varmaan tunnin torilla enkä nähnyt vaaria en tyttöä kauppiaita en voinut vilkuillakkaan, koska töllötin jokaista vastaan tulijaa, samaa teki vaari ja tyttö ei vahingossakaan löydetty toisiamme. Vaaria vastan oli tullut yhdet naapurit ja asian selvittyä heille olivat kyselleet minkälaiset vaatteet minulla on vaari oli vastannut, että ei hän muista toivottavasti minulla on vaatteet edes päällä!!!

Naapurit oli ehdottanut, että mene kahvilaan ja ota kunnon lärvit ja ala riehuun ja kun poliisit tulee kyllä muori on niin utelias minun tuntiessaan, että se on kaula pitkällä kattomas mitä siä tapahtuu, mutta ei vaari ihme kyllä ollut siihenkää suostuvainen (muuten kyllä varmasti olisi onnistunut, mutta ku tyttö oli mukana).

Tapasin samat naapurit jotka jo kerran olivat etsineet tytön puhelin numeroa nyt tarkalla osoitteella ja kas kummaa numero löytikin. Sovimme tytön kanssa, että mennään Laureenin eteen, jossa tapasimme siihen vaari oli meidät molemmat jättänyt. Siinä oli kaksi pöytää hain kahvit ja saimme yhden mummun viereen hilattua tuolit joimme kahvit ja selostimme, kun istuimme ja istuimme ja kävin välillä torilla katselemassa vaaria enkä löytänyt.

Vieressä istuvalle mummulle että ei voida lähteä ku toivomme, että vaari älyää tulla meitä siitä hakeen. Ehdotin jo tyttärelleni, että lähetään nyt yhdessä ettiin johon tyttäreni vastas, että hän ei tästä lähde vaikka aamu valkeis, kyllä se vaari tähän tulee.

Mummu joka oli siinä lähti rollaattorinsa kanssa oli huumorin tajuinen ja sanoi että hän asuu Raatihuoneenkadulla ja käy aamulla katomassa istummeko vielä siinä. Aikamme odotettua vaari talsi torilta noutaan omansa. Kertoessani vaarille, että haastoin tyttöä yhdessä etsiin mutta ei luvannu lähteä vaikka aamu valkeis johon vaari vastas, ettei omenat kauas puusta oo pudonnu.

Kyllä ennen dikiaikaa kaikki oli toisin Parolassaki puhuttiin vain Osuuspankin yhteydes Erkistä ja kaikki tiesi että hän oli pankin johtaja ja Eliaksesta ja tiedettiin että oli Säästöpankin johtaja, Raiskista puhuessa kaikki tiesi, että oli Poliisi ja Sirkan kaupan tiesi jokainen ja kerran Sirkalla kaupassa oli syttynyt palamaan. Sirkka oli soittanut paloaseman Veksille ja Hilkalle, että meillä palaa lyönyt luurin kiinni ja paloautot oli tuossa tuokiossa paikalla pelkän äänen perusteella, eikä palo levinnut kauas. Kyllä se oli ennen vanhaan paljo mukavampaa ja kaikki asiat paremmin!!!

Raija ”Raakaraija” Salminen

Kirjoittaja on eläkeläinen joka toimi pitkään ravintola-alan yrittäjänä Parolassa.