Lauantai 28.05.2022
Nimipäivät: Alma
Hämeenlinna
Sadekuuroja
13°C
Tuuli: 3 m/s EEI
 

Hattula kasvukäytävällä

566_660x659Tulevaisuudessa alueiden välinen eriarvoistuminen uhkaa valitettavasti kiihtyä entisestään. Toiset alueet taantuvat väestön ikääntyessä ja vähentyessä, toiset alueet kasvavat ja lisäävät vetovoimaansa. Menestysvyöhyke sijoittuu pääosin Etelä-Suomeen ja paras osa siitä HHT-kasvukäytävälle. Hyvä uutinen on, että Hattula sijaitsee tämän kasvukäytävän varrella. Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle ulottuu  käytävä, jonka vaikutusalueella sijaitsee leijonanosa Suomen työvoimasta, työpaikoista, kasvusta, kilpailukyvystä ja resursseista. Kasvukäytävän varrella sijaitsevien eri toimijoiden välille on jo vuosia viritelty erilaista yhteistyötä ja verkostoa. Viime vuosina kasvavalla volyymillä. Yhteistyö on viimein käymässä aidosti vakavaksi ja Hattula on ollut verkostossa aktiivisesti mukana.

Hattulan kunta on ollut viime vuodet hyvällä kasvu-uralla. Väestö on lisääntynyt, väestö on suhteessa nuorehkoa ja kunnan taloudellinen tilanne on vakaa verrattaessa suureen osaan Suomen kunnista. Eväät ovat olemassa eikä kyse ole näkkileivästä vesilasi kyytipoikanaan. Kuten olen aikaisemminkin todennut, ei laakereille sovi kuitenkaan jämähtää, vaan pyörä on pidettävä pyörimässä ja vaihdetta vaihdettava jopa isommalle.

Olin hiljattain mukana eräässä kasvukäytävän eri toimijoiden välisessä tapaamisessa. HHT-verkostoyhteistyöllä on huikeita visioita, jotka ovat myös toteutettavissa. Näkemysten konkretisoiminen vaatii kuitenkin ahkeraa ponnistelua ei vain kunnilta vaan myös yksityisen sektorin ja valtionhallinnon toimijoilta. Mielenkiintoista on, että kasvukäytävä tarjoaa lukuisia kansallisia ja jopa kansainvälisiä mahdollisuuksia elinkeinoelämälle tulevaisuudessa. Meillä on toki ensin oltava valmis brändi, josta viestiä ja jota markkinoida. Työtä tehdään askel askeleelta, mutta yrityselämää tarvitaan mukaan jo rakennusvaiheessa.

Hattulassa on syytä olla iloisia maantieteellisestä sijainnistamme. Kasvukäytävätapaamisella nousi esiin myös Hattula ja Merve bioenergiaan liittyvine suunnitelmineen. Kasvukäytävällä pyritään tulevaisuudessa energia-omavaraisuuteen, mikä tarjoaa Hattulalle suuria kasvun mahdollisuuksia. Olemme keskellä Suomen tulevaisuutta ja kilpailukyvyn rakentamista. Aika nasta juttu, eikö? Aikana, jolloin yhteiskuntarakenteet ovat murroksessa, resurssit tiukalla ja kunnat ahdingossa, tällaista tilaisuutta ei vain yksinkertaisesti ole varaa olla käyttämättä. Hattulan kannattaa tiiviisti osallistua kasvukäytäväyhteistyöhön tulevaisuudessakin ja kertoa siitä avoimesti. Hyvää kannattaa ja pitää hehkuttaa!

Launo Haapamäki

Viestintäkoordinaattori

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.