Lauantai 28.05.2022
Nimipäivät: Alma
Hämeenlinna
Sadekuuroja
13°C
Tuuli: 1 m/s EEL
 

Heidi Rämö Lempäälän johtoon

Hattulan kunnanjohtaja Heidi Rämö on valittu Lempäälän kunnanjohtajaksi 26 hakijan tai suostumuksensa antaneen joukosta. Valinnan teki eilen Lempäälän kunnanvaltuusto. Rämö voitti äänestyksessä Lempäälän talousjohtaja Kari Auvisen äänin 25–18. Rämö kertoo, että Lempäälästä on toivottu hänen aloittavan elokuun 2015 alussa, kun nykyinen kunnanjohtaja jää eläkkeelle.

– Tarkka aikataulu on kuitenkin vielä auki. En halua pudottaa rukkasia Hattulassa kertaheitolla, hän sanoo.

Vuonna 2012 Hattulan kunnanjohtajaksi valittu Rämö sanoo viihtyneensä kunnan johdossa hyvin, vaikka talouden tasapainottamisessa on ollut kova työ. Lempäälän johtoon Rämö antoi suostumuksensa, koska pitää isomman kunnan mahdollisuuksia ammatillisesti kiinnostavampana. Suurimmaksi motiiviksi hän sanoo silti perhesyyt.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola toteaa, että kesän läheisyys aiheuttaa tilanteeseen omat haasteensa. Ennen Hattulan kunnanjohtajan viran vakinaista täyttämistä joudutaan siksi hänen mukaansa harkitsemaan tilapäisjärjestelyjä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.