Rämöä kiitettiin läksiäiskahveilla tuloksekkaasta työstä
Hattulan kunnan johdosta Lempäälän kunnanjohtajaksi siirtyvän Heidi Rämön jäähyväiskahvit nautittiin torstaina Juteini-talolla (yläkuva: Kiitospuheen aika. Naisten pöydässä taustalla Hellevi Luopajärvi (vas.), Päivi Nikander, Tuula Mäenpää ja Arja Kauppi). Kiitos- ja läksiäispuheissa nousi keskeisesti esiin kunnan talouskurssin kääntyminen negatiivisesta plussan puolelle ja kuntaorganisaation uudistuminen.
– Muutoksen välttämättömyys oli meillä tiedossa, mutta keinot vähän hakusessa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaj Nordenswan kiteytti tilanteen, jossa Rämö astui kunnan ruoriin.
Rämön johtaja-aikana kunnan työntekijöiden vastuita ja tehtäviä tarkasteltiin ja myllättiin aika tavalla. Lopputuloksesta Nordenswan oli tyytyväinen.
– On ollut ilo olla työssä mukana ja seurata innostavaa sekä uutta luovaa johtamistapaasi. Uuden oppiminen tuntuu aina työläältä, mutta lopulta kuitenkaan ei haluta palata vanhaan.
– Ehdit osoittaa, että muutos on mahdollista, mistä olet ehtinyt kertoa mm. kuntajohtajien organisaatioissa tuoden Hattulalle myös valtakunnallista mediahuomiota.
Heidi Rämö selvensi myös lähtönsä perimmäiset syyt. Uudet haasteet toki kiinnostavat, mutta lopunperin päätös kypsyi nuorimmaisen tyttären koulunkäyntimahdollisuuksia puntaroidessa. Tyttären kotikieli on ruotsi ja kun Hämeenlinna ei tänä syksynä enää järjestetä ruotsinkielistä opetusta, piti ruotsinkielisen koulutien varmistamiseksi hakeutua lähelle Tamperetta. Läksiäispuheessaan Heidi Rämö jakoi kiitoksia moneen suuntaan.
Kuten pitääkin kuntaorganisaatiossa, on kunnanhallituksen puheenjohtajan rooli keskeinen siinä, onnistuuko kunnanjohtajana vai ei. Kari Ventola sai tästä Rämöltä suuret kiitokset.
Ilkka Peltoniemi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.