Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Arja Sarusto valittiin Hämeen Kylien hallitukseen

Syyskokouskahvittelua.

Hämeen Kylät ry:n syyskokous 18.11. on valinnut puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2022.

Yhdistyksen uutena puheenjohtajana aloittaa vuoden vaihteessa Mikko Pietilä Tammelan Teurolta. Hallituksessa on monipuolisesti edustettuna koko Kanta-Häme.

Mikko Pietilä kommentoi uutta asemaansa:

– On hyvä lähteä puheenjohtajaksi hyvin hoidettuun yhdistykseen, jonka selkärankana on kokeneet työntekijät. Jatkamme kylä- ja asukastoiminnan neuvontaa ja sparrausta sekä työtä kylien parhaaksi. Työllisyyden hoitoa maakunnassa teemme yhdessä Lounaplussa ry:n kanssa TriPla-hankkeella. Maalle muuttoa edistämme parhaillaan Uusia asumisratkaisuja kyliin -selvityshankkeessa. Kumppanuuspöytätyöskentelyyn voimme tarjota asiantuntija-apua myös kunnille.

Hämeen Kylät ry:n hallitus kannustaa Kanta-Hämeen kylä- ja asukastoimijoita aktiivisuuteen, ja osallistumaan tuleviin tapahtumiin, joita järjestetään jatkossa myös verkossa.

Avoimet Kylät -päivä on tulossa taas kesäkuun toisena lauantaina. Hämeen Kylien kyläasiamies auttaa kylän kehittämisasioissa ja maaseutuasumisen edistämisessä, TriPla-hankkeen työvalmentajat auttavat työllistämisessä ja Hämeen Kylien yhdistyssihteeri tietoteknisissä asioissa.

Hallitukseen valittiin uusiksi jäseniksi Satu Pirttilä Lopen Launosista, Arja Sarusto Etelä-Hattulasta ja Pirjo Poutanen Forssan Koijärveltä. Minna Mäenpää Janakkalan Vähikkälästä ja Sakari Romu Hausjärven Haminankylältä valittiin toiselle 2 vuotiskaudelle.

Pirjo Sandelius Hämeenlinnan Lammilta, Veikko Rantanen Hämeenlinnan Kalvolasta ja Juha-Matti Heino Jokioisten Kiipulta jatkavat hallituksessa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.