Hämeen Ilves 2023 – harjoitukseen ennätyksellinen määrä ilmoittautuneita
Maanpuolustuskoulutus MPK:n perinteinen HÄMEEN ILVES 2023 -harjoitus järjestetään syyskuun lopussa Panssariprikaatissa. Osallistujia odotetaan harjoitukseen mukaan tänä vuonna ennätysmäärää eli lähes 500.
– Ukrainan tilanne näkyi jo viime vuonna osallistuja- ja kurssimäärän lisäyksenä. Tänä vuonna tuo suuntaus on pysynyt samana, mihin saattaa osin vaikuttaa tuore Nato-jäsenyys, kertoo
harjoituksen johtaja Jyrki Rohamo.
Hämeen Ilves 2023 koostuu noin 20 kurssista. Harjoituksen odotetaan keräävän tänä vuonna yhteen lähes 500 osallistujaa eri puolilta Suomea. Osallistujajoukko on monipuolinen, sillä vain osa on suorittanut varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Mukana on paljon muita maanpuolustuksesta ja Puolustusvoimien toiminnasta kiinnostuneita.
– Monet eivät tiedä, että lähes kaikille MPK:n kursseille voivat osallistua myös muut kuin asevelvolliset, kertoo koulutussihteeri Anne Seulanto MPK:n Hämeen maanpuolustuspiiristä.
Harjoituksen tarkoituksena on harjoitella joukkojen perustamista, opettaa, kerrata ja harjoituttaa sotilaallisia taitoja sekä antaa useille kursseille mahdollisuus toimia ison harjoituksen osana.
Harjoituksella myös lisätään kansalaisten tietämystä Puolustusvoimien toiminnasta ja vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta sekä annetaan valmiuksia toimia erilaisissa kodin ja arjen poikkeus- ja häiriötilanteissa. Harjoituksen luonteen takia harjoitukseen osallistumiseen on lakiin perustuva 18 vuoden alaikäraja.
– Moninaisen osallistujajoukon toimintaa on kuvastanut hyvä ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja yrittämisen ilo. Harjoitusjoukot ja osallistujat ovat perinteisesti tulleet kokemaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen riemua. Harjoituksessa onkin ollut joka vuosi hyvä mahdollisuus saada uusia ystäviä ja tuttavia saman henkisistä ihmisistä. Osallistujilta kootun palautteen perusteella voidaan todeta, että harjoituksen läpivienti ja harjoituskokemukset ovat olleet positiivisia, sanoo Rohamo.
Harjoitus toteutetaan vapaaehtoisten toimijoiden ja Puolustusvoimien yhteistyönä. Suurin osa harjoituksen toimijoista on vapaaehtoisia. Kurssijohtajat suunnittelevat ja valmistelevat kurssinsa, kouluttajat toteuttavat suunnitelman mukaisen koulutuksen ja kurssivääpelit sekä muu huollon henkilöstö tuottavat kurssien tukipalvelut. Harjoituksen johto organisoi kurssien kaikki toiminnot yhteen alkaen joukkojen perustamisesta aina harjoituksen purkuun.
Panssariprikaati ja Leijona Cateringin varuskuntaravintola Ruben tukevat merkittävällä tavalla harjoituksen järjestelyjä. Panssariprikaati osoittaa harjoitukseen tiloja, alueita, koulutusvälineistöä, ajoneuvoja ja henkilökuntaa kouluttajien tueksi. Varuskuntaravintola tukee ruokahuollon järjestelyissä opastamalla vapaaehtoistoimijoita.
– Tavoitteenamme on tehdä tästä yhdessä hyvä, kokonaisvaltainen ja turvallinen harjoitus. Vapaaehtoinen maanpuolustus on jo aiemmin ollut merkittävä osa suomalaista puolustusratkaisua ja jatkossa sen merkitys korostuu entisestään, toteaa Rohamo.
Hämeen Ilves 2023 -harjoituksen kurssit 22.–24.9.2023
- Hämeen Ilves 2023 Harjoituksen tukitoiminnot kurssi
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP esikunnan viestivälinekoulutus (MATI 2) peruskurssi
- Hämeen Ilves 2023 Intin perusteita naisille
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP epäsuorantulen käyttö
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP Pioneerikurssi, taistelijan pioneeritaidot rakennetulla alueella
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP Puolustustaistelu rakennetulla-alueella
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP Sotilaspoliisi, suojelutoiminta 1 -kurssi
- Hämeen Ilves 2023 PAIKP tiedustelu- ja sissitoiminnan sovellettu harjoitus
- Hämeen Ilves 2023 Asejärjestelmäkurssi
- Hämeen Ilves 2023 Digitalinen viestintä, media ja vaikuttaminen (kurssi on täynnä, voi ilmoittautua jonoon)
- Hämeen Ilves 2023 Kenttähuoltokurssi
- Hämeen Ilves 2023 KRH1 tulitukiryhmän kurssi
- Hämeen Ilves 2023 Panssarintorjunnan perusteet
- Hämeen Ilves 2023 Sähkövoimajärjestelmät 3 -kurssi (sovellettu kurssi)
- Hämeen Ilves 2023 Kohteensuojaamisen peruskurssi
- Hämeen Ilves 2023 Liikekannallepanoupseeri (LKP) jatkokurssi
- Hämeen Ilves 2023 Perustamiskeskuksen henkilöstöelin jatkokurssi
- Hämeen Ilves 2023 Perustamiskeskuksen lääkintäkurssi
- Hämeen Ilves 2023 Perustamiskeskuksen tilannekeskus jatkokurssi
- Hämeen Ilves 2023 Perustamiskeskuksen kuljetuskurssi
- Hämeen Ilves 2023 Varastojoukkueen jatkokurssi 2/2
Kurssien ilmoittautumiset ovat parhaillaan käynnissä ja moni kursseista onkin jo täynnä. Ilmoittautuminen on mahdollista 3.9.2023 saakka.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.