Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Hattula Golfin lupahakemuksen käsittelyssä viivyteltiin, totesi apulaisoikeusasiamies

Tiistaina tammikuun 21. päivänä 2020 viivästyksistä suivaantunut yrittäjä Reijo Riihimäki vei kahden vuoden odotuksen merkkipäivän kunniaksi kondiittori Risto Kokon logolla varustetun täytekakkurasian rakennustarkastaja Jorma Immoselle. Kuva: Hattulaan.fi arkisto / Juha Reinikainen.

Hattulan kunta viivytteli lainvastaisesti Hattula Golfin laajennusta koskeneen toimenpideluvan käsitelyssä, toteaa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Viivyttelystä kuntaa syyttänyt yrittäjä Reijo Riihimäki toi epäilyksensä viivyttelystä julkisuuteen Hattulaan.fi:n tammikuussa 2020 julkaisemassa artikkelissa. Kunnan teknisen yksikön tuolloinen johto kertoi viivästyksien syyksi luvanhakijan puutteelliset selvitykset ja myös siteerasi Hattulaan.fi:lle julkisessa vastauksessaan Journalistin ohjeiden kohtaa, jossa kehotetaan totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen ja kriittiseen suhtautumiseen tietolähteisiin.

Hattulan kunnan todettiin myös toimineen vastoin hyvän hallinnon periaatteita, kun se ei hoitanut perustuslakiin perustuvaa velvollisuuttaan vastata oikeusasiamiehen esittämiin selvityspyyntöihin ilman aiheetonta viivytystä.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisusta ovat aiemmin uutisoineet Hämeen Sanomat ja Yle Häme.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.