Huumerattijuopuneen epäillään vaarantaneen liikenneturvallisuutta Hattulassa

Valtatien ylikululla törmäillyt auto oli jäänyt kaistojen väliselle saarekkeelle. Kuva: Juha Reinikainen.
Poliisi epäilee noin 30-vuotiasta miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Hattulassa.
Mies oli keskiviikkona varhain aamulla ajanut Hattulantietä Parolannummen suunnasta kovaa vauhtia ja törmännyt valtatien 3 ylikulkusillalla pylvääseen ja turvakaiteeseen niin, että auto jäi ylikulun keskikorokkeelle.
Toisesta suunnasta autoillut silminnäkijä oli epäillyn rattijuopon auton liikkeistä pelästyneenä myös törmännyt ylikulkusillalla pylvääseen.
Hätäkeskukseen tuli tiistaina puolenpäivän jälkeen ilmoitus kolmen auton peräänajosta Hämeenlinnan Papinniityntiellä. Ilmoituksen mukaan kolarin aiheuttanut oli poistunut paikalta.
Poliisi sai selville tapahtuneesta, että Papinniityntietä jonossa ensimmäisenä ajanut joutui pysähtymään Viipurintien risteykseen.
Toisena jonossa ollut henkilöauto osui ensimmäisen auton perään, kun jonossa kolmantena tullut henkilöauto oli törmännyt toisena olleen auton takaosaan.
Tapahtumapaikalle jääneiden osallisten mukaan paikalta poistunutta henkilöautoa oli ajanut vanhempi mies. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Vanhemman miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tiistai-iltana Janakkalan Tervakoskella.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että päihtyneeltä vaikuttanut vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla betoniseinään kaupan parkkipaikalla. Auton turvatyynyt olivat lauenneet törmäyksessä.
Poliisipartio soitti matkalla tapahtumapaikalle ja sai selville, että autoa kuljettanut mies oli käynyt kaupassa ostamassa olutsalkun ja yritti lähteä uudelleen ajamaan autollaan. Sivullinen otti mieheltä avaimet pois ja sai näin estettyä ajoon lähdön.
Mies poistui kaupan pihalta ja hänet saatiin kiinni linja-autoaseman pysäkiltä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,59 promillea. Mies käytetiin verikokeissa veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.