16-vuotias Onni Rautjoki viettää kesänsä töissä ja kuntoillen
Hattulalainen 16-vuotias Onni Rautjoki viettää kesälomaa opinnoista. Onnille loma ei tarkoita tekemättömyyttä vaan nuorukainen työskentelee jo toista kesää peräkkäin KH-Kiinteistöala Oy:ssä. Työnkuvaan kuuluu nurmikon leikkuuta, trimmausta ja kiinteistöhuollon perustehtäviä.
– Yritys on taloyhtiömme kiinteistönhuoltopalvelu ja kävin siellä ensin kysymässä työharjoittelupaikkaa yläasteella. Harjoittelu sujui hyvin ja seuraavaksi hainkin kesätöitä, kertoo Onni.
Hän opiskelee koulutuskeskus Tavastialla maanrakennusalaa ja pitää kiinteistönhuoltotyötä hyvänä vaihteluna.
– Aloitin kesätyöt heti koulun loputtua ja työt loppuvat vasta, kun koulut alkavat, hän kertoo.
Onni kertoo, ettei tiedä omasta tuttavapiiristään ketään muuta, joka tekisi töitä koko kesäloman ajan.
Kesätyötään hän pitää kivana ja rauhallisena työnä. Myös työkavereitaan Onni kehuu kivoiksi. Hämeenlinnalaisen työnantajan Parolan yksikössä keskitytään paikallisten tonttien hoitoon. Suurimman osan leikkuista Onni tekee työnnettävällä ruohonleikkurilla.
– Nurmikot ovat paikka paikoin palaneita, kunnon sateet tekisivät luonnolle hyvää, kuvailee Onni.
Kuten sekä opintojen pääaine että kesätyöt antavat odottaa, Onni on tehnyt tietoisen valinnan käytännöllisen ammatin hankkimiseksi.
– Yläasteella kun kävimme katsomassa mahdollisia opiskelupaikkoja, maanrakennusala kiinnosti. En ole niinkään lukutoukka vaan tykkään työskennellä esimerkiksi koneiden parissa.
Töiden lisäksi Onnilla jää aikaa kuntoiluun. Hän suosii kunnan yleisiä liikuntapaikkoja ja käy esimerkiksi kuntosalilla neljä kertaa viikossa. Jalkapalloa hän käy potkimassa Juteinikeskuksen ympärystön kentillä pari kertaa viikossa.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.