Tiistai 16.08.2022
Nimipäivät: Aulis
Hämeenlinna
Selkeää
27°C
Tuuli: 6 m/s EI
 

Ajoi taksikyydin pummilla, lähti poliisia karkuun kännissä ja huumeissa

Keskiviikkoiltana kello 17 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöstä joka ei ollut suostunut maksamaan taksikyytiään Hattulan Merventiellä. Mies oli poistunut taksista läheiselle sorakuopalle josta oli ottanut käyttöön henkilöauton.

Paikalle jäänyt taksi tukki tien estäen miestä poistumasta paikalta. Mies pääsi kuitenkin poistumaan sorakuopalta ulkoilureitin kautta Rannikontielle. Kyseinen auto tulikin Merventiellä poliisipartiota vastaan ja pysäytettiin.

Autoa kuljettanut vuonna 1993 syntynyt mies kieltäytyi puhalluskokeesta jonka vuoksi hänet toimitettiin verikokeeseen. Tämän jälkeen matka jatkui poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

(Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.