Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Arja Sarusto jatkaa Hämeen Kylät ry:n hallituksessa

Hämeen kylät ry:n syyskokous pidettiin 9.11. Tammelassa Susikkaan kylätalolla. Syyskokous valitsi uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Pekka Verhon Hämeenlinnan Hauholta Lautsian kylästä.

Verho toimii Alvettulan koulun vanhempainyhdistyksessä ja Hauho-Seurassa sekä Hauholaiset –yhteisössä.

Hämeen kylät ry:n hallitus kannustaa Kanta-Hämeen kylä- ja asukasyhdistyksiä aktiivisuuteen ja osallistumaan tuleviin tapahtumiin esimerkiksi ensi kesänä 10.6.2017 järjestettävään Avoimet kylät -päivään, joka on osa Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaa.

Hämeen kylät ry:n hallitus jatkaa muutaman henkilövaihdoksen voimin vuodelle 2017. Uusina hallituksen varsinaisina jäseniä aloittavat Eija Laine Tammelan Letkulta (varalle Mikko Pietilä Teurolta) sekä Sisko Savolainen Lopen Vojakkalasta (vara Anne Malin Sajaniemestä).

Erovuorossa ollut Marko Ahlgren Janakkalan Tarinmaalta (varalla Tarja Forsström Mallinkaiseilta) valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle.

Hämeen Kylien hallituksessa jatkava Arja Sarusto on laajat yhteistyöverkostot omaava yrittäjä ja kyläaktiivi.

Hämeen Kylien hallituksessa jatkava Arja Sarusto on laajat yhteistyöverkostot omaava yrittäjä ja kyläaktiivi.

Hallituksen jäseninä jatkavat Arja Sarusto Etelä-Hattulasta (varalla Reijo Lehtinen Sattulasta), Mirja Piiroinen HML:n Tuuloksesta (varalla Reija Nevala Nummenkylästä), Pirjo Poutanen Forssasta Koijärven alueen kylistä (varalla Elina Kylämarkula Humppilasta) sekä Juhani Ahtinen Hausjärven Ryttylästä (varallla Hannu Mäkelä).

Hämeen Kylät ry on maakunnallinen kylä- ja asukastoiminnan edistäjä sekä kyliä yhteen kokoava toimija Kanta-Hämeessä. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on hämäläinen ja elävä, asumisen, yrittämisen ja työnteon maaseutu lähellä luontoa.

Yhdistyksen näkökulmasta tärkeää on hahmottaa maakunta- ja kuntauudistuksen haasteita pitäjien ja kylien kannalta sekä edistää niille sopivia ratkaisumalleja.

Yhdistyksen tavoitteena on myös vastata ajan ja toimintaympäristön muutoksiin olemalla aktiivisena toimijana sekä yhteistyörakentajana yhdistysten, yritysten, kuntien ja kylien välisessä kanssakäymisessä, aitona ja osaavana asiantuntijana.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.