Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Eerolaan rantautui LähiTapiolan pelastusrengas

LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa neljä pelastusrengasta Loimaalla, Tammelassa, Hattulassa ja Valkeakoskella. Renkaiden paikat valikoituivat paikallisilta saatujen ehdotusten pohjalta. Hattulassa rengas saatiin juuri kunnostettuun Eerolan rantaan.

Saaren–Tenhiälän jakokunnan kunnostama veneranta ja Hattulan kunnan kunnostama uimaranta tulee mitä luultavimmin olemaan poikkeuskesänä kovassa käytössä. Vapaaehtoiset ovat työtunteja säästelemättä ahkeroineet Tenhiälän kylässä sijaitsevan rannan viihtyisyyden eteen ja alueen viihtyisyyttä pyritään vielä parantamaan Pekolan kyläyhdistyksen toivomalla grillikodalla.

Pelastusrenkaan vastaanottivat Saaren–Tenhiälän jakokunnan puuhamiehet Kristian Nordenswan ja Simo Eriksson perjantaina kesäkuun 5. päivänä.

Suomessa hukkuu edelleen vuosittain keskimäärin noin 150 ihmistä, mikä on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Alkuvuonna suru-uutisia on kantautunut vesiltä myös enemmän kuin useampana aiempana vuonna.

– Hukkumisista noin kolmasosa tapahtuu ihmisten pudottua syystä tai toisesta veteen. Joskus jalka lipeää kalliolla tai muualla luonnonvesien ääressä, mutta usein tippumisia tapahtuu myös laitureilla, satamissa tai jokien penkoilta. Näissä rakennetuissa paikoissa ylösnouseminen voi olla vaikeaa, ellei paikalla ole varta vasten asennettuja tikkaita tai muita rakenteita, joista ottaa tukea. Tällöin on tärkeää, että tilanteen nähneillä on jotain kättä pidempää, kuten pelastusrengas, jonka voi heittää pudonneelle kelluttavaksi apuvälineeksi, sanoo Suomen Uima- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

– Tänä kesänä monet saattavat kokeilla veneilyä tai mökkeilyä ensimmäistä kertaa. Myös ilmojen lämpeneminen houkuttelee vesistöjen äärelle. Lahjoittamalla pelastusrenkaita haluamme osaltamme tehdä suomalaisten kesänvietosta turvallisempaa, väittää toimitusjohtaja Lauri Riekkola LähiTapiola Loimi-Hämeestä.

Kuvassa vasemmalla Kristian Nordenswan, keskellä LähiTapiola Loimi-Hämeestä Ulla Teittinen ja oikealla Simo Eriksson.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.