Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

HARRASTUKSET: Inka-Sofia on opiskeleva partio- ja ainejärjestöaktiivi

Katinalasta lähtöisin oleva Inka-Sofia Laaksonen opiskelee nyt Jyväskylässä.

Kymmenen kysymyksen harrastusjuttusarjaan yhytimme tällä kertaa Inka-Sofia Laaksosen, joka on opiskeleva Parolan Eräveikkojen lippukunnan johtaja.

1) Kuka olet ja missä päin maailmaa asut?  

– Olen Inka-Sofia Laaksonen, 22 vuotta. Alun perin kotoisin Katinalasta, mutta tällä hetkellä asun Jyväskylässä, jonne muutin aikuiskasvatustieteen opintojen perässä.   

2) Mitä yleensä teet yhdeksästä viiteen?

– Yhdeksään mennessä olen yleensä ehtinyt viettää kirjastolla jo tunnin verran. Ennen viittä olen kerennyt ottamaan ainakin yhdet päikkärit, jotta illan jaksaa mennä ainejärjestö- tai partiohommissa. Päiväni koostuu siis pitkälti opiskelusta ja yliopistolla hengailusta sekä ainejärjestötoimintaan liittyvistä velvollisuuksista. Tekemistä riittää! 

3) Mitä harrastat?

– Harrastan partiota.

4) Parolan Eräveikot on jo 75-vuotias. Näkyvätkö perinteet toiminnassanne jotenkin?

– Partiossa perinteet ovat vahvasti läsnä erilaisten juhlien, tapahtumien, huutojen sekä laulujen myötä. Vuosittaiset Yrjön päivä juhlat sekä itsenäisyyspäivän kynttiläkulkue ovat meillä näistä perinteisimpiä. Jokaisella lippukunnalla on myös esimerkiksi omat iltanuotioperinteensä.

5) Miten itse tulit hakeutuneeksi partioon ja mikä on pitänyt harrastuksen parissa?

– Kakkosluokalla luokkakaverini äiti soitti minun äidilleni ja kyseli lapselleen henkistä tukea uuteen harrastukseen. Tuo luokkakaveri on nyt 13:tta vuotta paras ystäväni. Partiossa mukana on pitänyt sieltä tulleet ystävät sekä mahdollisuudet mennä, tehdä ja kokea. Partiolaisten keskuudessa pyörivä kliseinen termi ’elämäntapapartiolainen’ pitänee omalla kohdallanikin paikkansa.

6) Mistä partiolippukunnan toiminta näin talven kynnyksellä koostuu?

– Partio jatkuu normaalisti ikäkausiohjelman aktiviteettien mukaisesti. Toki ilmojen kylmetessä ryhmät ovat varmasti enemmän sisällä, mutta toiminta jatkuu samana muun muassa nikkaroiden ja askarrellen. Ulkoilua ei kuitenkaan unohdeta, vaan partiokerrat saatetaan pitää esimerkiksi laavuilla tai kodalla. Adventtikalenterimyynti on lippukunnalle iso tempaus osana loppuvuoden toimintaa.

7) Mielimusiikkisi? 

– Omalta Spotify-listalta löytyy melkein kaikkea klassisesta rokkiin, mutta bändeistä/artisteista lempparit ovat KUUMAA ja Ellinoora.

8) Lempiruokasi?

– Omatekemä lohikeitto vahvalla koskenlaskijalla ja runsaalla tillillä! Vahvana kilpailijana mummun tekemä tilliliha.

9) Miten valmistaudut lähestyvän joulun viettoon?

Ensimmäisenä mieleen tulee joululahjojen hankkiminen, joululoman harras odottaminen kandin kirjoittamisen ohella sekä joulupöydän juustolautasen suunnittelu. Joulukuun puolella ostoskoriin eksyy yleensä myös glögiä.

10) Haluatko lähettää terkkuja jollekin kaverillesi?

– Terkut Sallille, jonka ansiosta kyseisen harrastuksen aloitin. Tasavertaiset terveiset myös Ripsalle ja Musupalleroille, Marjaanalle ja TuSalle sekä muille PaErilaisille! 

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.