Hattulan Vuoden kulttuuriteko Assi Arnimaa-Leinoselle

Kulttuuripalkinnon nyt saanut Assi Arnimaa-Leinonen poseerasi viime kesäkuussa Aulangolla. Kuva: Uutispalvelu Juha Reinikainen.
Hattulassa jaetaan vuosittain kaksi kulttuuripalkintoa. Vuoden kulttuuriteko -palkinnon palkitsemisperusteena on merkittävä kulttuurityö. Kyseessä voi olla yksittäinen, isompi kulttuuriteko tai pitkäjänteisempi kulttuurityö.
Vuoden nuori taitaja -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Palkitsemisperusteena tässä palkinnossa on taiteellinen lahjakkuus ja menestyminen taito- ja taideaineissa. Palkinnon saajan tulee täyttää valintavuonna 15 – 17 vuotta. Palkinnon saajasta kysytään mielipidettä erityisesti yläkoulun kuvaamataidon ja äidinkielen opettajilta, koska he tuntevat melko kattavasti tämän ikäluokan.
Molempien palkintojen saajien tulee olla hattulalaisia.
Vuoden kulttuuriteko 2020 -palkinto jaetaan muotoilija, kultaseppä Assi Arnimaa-Leinoselle joka työskentelee Kultakeskuksen pääsuunnittelijana. Arnimaa-Leinonen on työskennellyt Kultakeskuksella vuodesta 2002 alkaen ja suunnittelee niin hopea- kuin timanttikorujakin muun muassa Kohinoor-korubrändille.
Lisäksi Arnimaa-Leinonen suunnittelee erilaisia palkitsemiseen liittyviä esineitä, kuten ansiomerkkejä ja mitaleita. Erityisesti kunnille ja muille organisaatioille suunnitellut korut ovat isossa roolissa Arnimaa-Leinosen tuotannossa.
Vuonna 2018 Arnimaa-Leinonen pääsi Vuoden kaunein sormus -finaaliin Aino Acté -sormuksellaan. Heinäkuussa 2020 Arnimaa-Leinosella oli näyttely Juteinitalolla Hattulassa.
Vuoden nuori taitaja 2020 -palkinnolla palkitaan 16-vuotias koululainen Opri-Alina Peltoniemi. Äidinkielen ja kuvaamataidon opettajat ovat kuvailleet Opri-Alinaa muun muassa
seuraavasti: lahjakas taiteessa kaikin tavoin, vahvuudet tulevat äidinkielessä parhaiten esiin luovassa kirjoittamisessa. On myös musikaalisesti ja kuvataiteellisesti lahjakas.
Lue myös: Kotiorientoitunut korusuunnittelija Assi Arnimaa-Leinonen vannoo tiimityön nimiin
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.