Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Hyvinvoinnin kehittämisen mahdollisuudet toivat Kati Honkasen Hattulaan

Hattulan maisemat ovat jo tulleet tutuiksi Kati Honkaselle. Hän odottaa innolla myös hattulalaisten kohtaamista.

Hattulan hyvinvointijohtajana lokakuussa aloittanut Kati Honkanen kertoo ensimmäisinä työpäivinään huomanneensa, että oma työkenttä on laaja.

– Saan olla monessa mukana ja joka päivä oppia uutta. Olen jo päässyt tutustumaan niin eri palveluyksiköiden toimintaan ja niiden ihmisiin kuin luottamushenkilöihin, hän kertoo.

Keskeisessä roolissa Honkasen työpäivissä on ollut toimintaan ja käytäntöihin perehtyminen sekä organisaatiouudistukseen liittyvät valmistelut.

– Eri-ikäisiin kuntalaisiin en vielä ole päässyt juurikaan tutustumaan, mutta näitä kohtaamisia odotan innolla. Nyt eletään haastavaa aikaa koronan takia ja poikkeustilanne jonkin verran haastaa erilaisten kohtaamisten järjestämistä.

Koulutukseltaan Kati Honkanen on hallintotieteiden lisensiaatti, sosionomi (AMK) ja lisäksi hän tekee väitöskirjaa tavoitteenaan kasvatustieteen tohtorin tutkinto.

– Tässä tekeillä olevassa väitöskirjassa tutkin ihmisten hyvinvointia, hyvinvointipaikkoja ja asuinaluekokemuksia. Eri-ikäisten ihmisten hyvinvoinnin edistämisen kysymykset ovatkin ammatillisesti lähellä sydäntäni ja toisaalta kehittäminen on vahvaa osaamisaluettani, Honkanen sanoo.

– Hattulan hyvinvointijohtajan tehtävässä hyvinvoinnin ja kehittämisen sisällöt muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, johon koen minulla olevan myös annettavaa. Tehtävä itsessään ja sen sisällöt siis herättivät kiinnostukseni hakea Hattulaan, hän jatkaa.

Omina vahvuuksinaan Honkanen pitää yhteistyökykyisyyttään ja laaja-alaista tarkastelua.

– Odotan innolla lähitulevaisuudessa esimerkiksi hyvinvointiohjelman rakentamista ja kehittämisen suuntaviivojen linjaamista yhteistyössä työntekijöiden ja kuntalaisten kanssa.

Aikaisemmalla työurallaan Kati Honkanen on työskennellyt erilaisissa kehittämistehtävissä, esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa projektipäällikkönä.

– Olen ollut useissa maakunnallisissa kehittämishankkeissa, esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla sosiaalipäivystyksen käynnistämisessä ja Päijät-Hämeessä olen työskennellyt esimerkiksi lapsiperheiden sosiaalityön kehittämisyksikössä, työttömien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ESR-projektissa sekä Asuinalueiden kehittämisohjelmassa.

Hän on myös vastannut Etelä-Pohjanmaalla rikos- ja riita-asioiden sovittelutoiminnasta. Ennen Hattulaan tuloa Honkanen työskenteli Jyväskylän ammattikorkeakoulussa lehtorina pääasiassa sosionomeja opettaen.

Hyvinvointijohtajan virka on Hattulassa uusi. Toimialueeseen kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä perusopetus- ja varhaiskasvatuspalvelut.

– Keskeisenä tehtävänä on vastata toimialan toiminnasta ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen, kunnanjohtajan ja hyvinvointilautakunnan alaisuudessa. Näen oman roolini monialaisen ja -toimijaisen yhteistyön edistäjänä. Haluan rakentaa yhteisöllisyyteen ja kumppanuuteen perustuvaa toimintakulttuuria, linjaa Honkanen.

– Näen, että Hattulassa tavoitellaan muutosta, mikä mahdollistaa asukkaiden hyvinvoinnin tukemisen ja edistämisen laaja-alaisesti. Tässä työssä ei tarvita raja-aitoja vaan yhdessä tekemistä ja sitä, että kaikki toimijat katsovat eteenpäin ja tavoittelevat yhteisiä päämääriä. Minulle nämä päämäärät liittyvät ennen kaikkea kuntalaisten osallisuuteen, vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja yhteisöllisyyteen, hän jatkaa.

Honkanen kertoo huomanneensa, että Hattulassa on tehty hyvää työtä poikkeustilanteen vaatimusten huomioinnissa.

– Jatkuvasti tulee vastaan ratkaistavia kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi suojavarusteisiin, kokoontumisrajoituksiin ja etätyöratkaisuihin. Yhteistyötä tehdään eri toimijoiden kesken, myös maakunnallisesti tilanteen seuraamisessa ja haasteisiin vastaamisessa.

Toimialaan keskeisesti vaikuttava valtakunnallinen linjaus on sote-uudistus. Honkanen ei halua sen hyydyttävän päivittäistä tekemistä.

– Sote-uudistus on ollut valmisteilla niin monta vuotta, että ehkä tietynlaiseen epävarmuuteen sen osalta on totuttu. Kuitenkin sote-uudistus on pyrittävä huomioimaan esimerkiksi, kun tehdään pitkän ajan suunnitelmia tai investointeja, hän arvioi.

– Vaikka sote-palveluiden järjestäminen tulevaisuudessa siirtynee hyvinvointialueiden vastuulle, on kuntien tehtävänä edelleen hyvinvoinnin edistäminen ja ongelmia ennaltaehkäisevä työ saa parhaimmillaan lisää mahdollisuuksia. Samalla tavalla yhteistyö eri palvelujen ja toimijoiden välillä on tulevaisuudessakin vähintään yhtä tärkeätä kuin nyt. Joka tapauksessa ihmiset ovat samoja, käyttivät he sitten kuntien tai maakuntien palveluja.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.