Jari Salmelalle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein
Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari antoi itsenäisyyspäivänä 2022 Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein Hattulan liikunta- ja vapaa-ajan päällikkö Jari Salmelalle. Saman tunnustuksen sai 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Seulamo Hattulasta.
– Ilmeisesti tunnustuksilla on haluttu huomioida nuorisotyötä, johon Hattula onkin panostanut hyvin niin alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla, Salmela sanoo.
Pitkän uran liikunnan parissa tehnyt Salmela haluaa tunnustuksen hetkellä jakaa kiitosta erityisesti niille kollegoilleen, jotka hänen mukaansa aikanaan ohjasivat nuorta miestä oikealle polulle.
– Heihin kuuluvat Hannu Örn, Simo Viertonen, nuorisosihteeri Kirsti Haavisto, Paula Vilamaa ja Olli Toivanen. He olivat hyviä esikuvia ja pala prenikkaa kuuluu heille, Salmela arvioi.
Itseään Salmela luonnehtii liikunnan moniottelijaksi, joka harrastaa nykyisin lähinnä hiihtoa, golfia ja sulkapalloa. Kilpailumielessä hänen lajejaan ovat olleet jalkapallo ja futsal.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.