Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Julistekisassa palkittiin kaksi voittajaa

Tuomaristo esittelee palkittuja töitä, vas. Päivi Grönberg, Samu Hanska, Kristiina Pirttimäki ja Piia Leiste.

Tuomaristo esittelee palkittuja töitä, vas. Päivi Grönberg, Samu Hanska, Kristiina Pirttimäki ja Piia Leiste.

Parolan yläkoululaisia ja lukiolaisia palvelevalla 4H:n koulukioskilla kilpailtiin tiedotusjulisteiden teossa syksyn ratoksi.

Julistekisaan osallistui enimmäkseen Parolan koulun 7.-luokkalaisia, ja kisa toteutettiin yhteistyössä kuvaamataidon opetuksen kanssa.

Julisteiden tarkoituksena on muistuttaa kioskin asiakkaita pienistä tärkeistä asioista, kuten roskien laittamisesta roskikseen.

Kilpailuraadissa toimivat graafikko Piia Leiste, kuvaamataidon opettaja Päivi Grönberg, nuorisovaltuuston Samu Hanska ja Hattula-aktivaattori Kristiina Pirttimäki. Raati kokoontui arvioimaan kilpailutöitä 27.10.

Kilpailussa palkittiin kaksi voittajaa ja kahdelle työlle annettiin kunniamaininta. Voittajaksi valikoituivat Salli Sippolan ja Julia Angelmän työt, kunniamaininnan saivat Sonja Hyvönen ja Karoliina Lahdenmaa.

Tuomariston puheenjohtajana toiminut Piia totesi voittajatöiden olevan selkeitä ja julistemaisia. Samun mielestä työt olivat ammattimaisia ja niiden eteen oli nähty vaivaa. Päivi sanoi kisan olleen erityisesti 7.-luokkalaisten mieleen ja Kristiinan mielestä tulevat julisteet sopivat hyvin tarkoitukseen, ja niille on käyttöä jatkossakin.

Voittajat ja kunniamainitut palkitaan ja julistekilpailun parhaimmistosta tuotetaan painettua julistemateriaalia koulukioskille. Kiitos tuomaristolle ja kaikille kilpailuun osallistuneille oppilaille!

Teksti ja kuva: Heidi Siivonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.