Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kalle Jokisen muuton jälkeen Hämeenlinnalla on vihdoin kokoomuslainen kansanedustaja

Kotipaikakseen pitkään Orimattilan ilmoittanut kansanedustaja Kalle Jokinen (kok.) ilmoitti eilen eroavansa Orimattilan kunnanvaltuustosta muutettuaan synnyinpitäjäänsä Lammille.

Jokisen vaalipiiri – Häme – ei vaihtunut, vaikka “Kanta-Hämeen” onkin useissa uutisissa kerrottu saaneen uuden kansanedustajan. Väestökirjanpidolliselta kantilta Jokinen muutti Hämeenlinnan kaupunkiin, mikä tietää, että Hämeenlinnassa on pitkästä aikaa kokoomuslainen kansanedustaja.

Kalle Jokisen mahdollinen ehdokkuus ensi vuoden kuntavaaleissa heiluttaisi taatusti myös paikallista kokoomuskenttää.

Hämeenlinnan Hauhon pitäjästä kotoisin oleva Jari Koskinen ehti olla seudun kuntaliitoksen jälkeen vuonna 2009 vajaan vuoden ajan hämeenlinnalainen kokoomuskansanedustaja. Nyt Hämeenlinnalla siis on taas edusmies Arkadianmäellä, näillä näkymin ainakin vuoden 2023 vaaleihin saakka.

Muut Hämeen vaalipiirin kansanedustajat ovat Tarja Filatov (sd.), Sanni Grahn-Laasonen (kok.), Timo Heinonen (kok.), Mika Kari (sd.), Hilkka Kemppi (kesk.), Johannes Koskinen (sd.), Rami Lehto (ps.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Lulu Ranne (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Päivi Räsänen (kd.), Ville Skinnari (sd.) ja Mirka Soinikoski (vihr.).

Kansanedustaja ja kokoomuksen eduskuntaryhmän tuolloinen puheenjohtaja Kalle Jokinen puhui Hattulassa marraskuussa 2018. Kuva: Hattula Media arkisto / Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.