Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

KAUPPA: Lepaan Viinitila laajentaa elintarvikemyyntiin

Tuotantoassistentti Eva Palotie ja Pirjo Koskinen valmistautuvat avaamaan pienen päivittäistavaramyymälän Lepaan viinitilan yhteyteen.

Pikkuakan toiminnan loppuminen Lepaalla on saanut kyläläiset toivomaan korvaavaa palvelua. Lepaan viini- ja puutarhatilan myymälässä oli toisaalta mietitty jo valmiiksi oman tarjonnan laajentamista.

Ensi tiistaina, maaliskuun 21. päivänä, tilan myymälässä vietetäänkin laajennetun myymälän avajaisia kahvin ja tuoreen pullan tarjoilun merkeissä kello 13 alkaen.

– Myyntiin tulee suppea valikoima päivittäistavaroita, yhteensä noin 80–100 nimikettä, kertoo lehtori Pirjo Koskinen joka nyt orientoituu myös myymälävastaavan tehtäviin.

Itse tuotettuja tilaviinejä, puutarhatuotteita ja paikallista käsityötä tähänkin asti myynyt myymälä suosii tarjontaa rakentaessaan mahdollisuuksien mukaan lähituottajia, mutta myös niin sanottuja volyymituotteita tulee hyllyyn.

– Leivonnaisia toimittaa Sokerileipuri Suominen ja Katinalan Lihasta tulee makkaroita.

Hämeenlinnan Sairiossa toimivasta HAMIn meijerioppilaitoksesta puolestaan toimitetaan myyntiin juustoa ja voita. Mustialan maatalousoppilaitos toimittaa hyllyihin esimerkiksi hilloja.

– Elintarvikemyymäläluvan ansiosta saamme myyntiin myös pienpanimo-oluita, kertoo tuotantoassistentti Eva Palotie.

Myymälä palvelee ensi tiistaista lähtien toukokuun alkuun asti tiistaista perjantaihin kello 10–17 ja lauantaisin kello 9–15 sekä toukokuun alusta alkaen laajennetuin aukioloajoin.

Keittolounaan tarjoilu kahvilassa alkaa, kun Lepaan golfkentät avataan.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.