Kesähattulalainen Tapio Liinojan vinkit hyvään kesään

Tapio Liinoja on osa-aikahattulalainen. Kuva: Seppo Sarkkinen.

“Kesähattulalaisen” tai “osa-aikahattulalaisen” vinkkejä hyvään kesään Hattulassa?

En mä osaa oikein muille mitään isommin vinkata. Olen kesäisin(kin) melko laiska lähtemään mihinkään tapahtumiin sun muihin, ja jokainen taaplaa tyylillään. Viihdyn mökillä, jossa corona-aikaan on tullut vietettyä poikkeuksellisen paljon aikaa myös talvella. Toisaalta puolin, ei täällä Hattulan perämettissä niin tiedä maalikylillä olevansa, hyvä kun tietää joskus pahassa maailmassa käyneensäkään.

Kiinnostavia paikkoja ja käyntikohteita Hattulassa?

”Omalla järvellä” veneillään jonkun verran ja muutaman kerran ollaan saatu moottoriveneellä kyytiä Vanajallakin. Viime kesänä oli kiinnostavaa käydä opaskierroksella Hattulan vanhassa kivikirkossa. Ostimme Anneli Kannon Rottien pyhimyksen ja paneuduimme sen myötä jonkun verran myös keskiajasta kertoviin opuksiin muutenkin, lähinnä tietokirjoihin. Kannon kirjaa ei turhaan ole kehuttu.

Mitkä asiat erityisesti saavat sinut viihtymään Hattulassa ja toisaalta, onko jotain mitä kaipaisit?

Kaipa se tuo Renkajärvi on. Puhdas, hiljainen ja pieni yläjärvi. Renkajärven suojeluyhdistys tekee hyvää työtä Markku Kuivalahden ja kumppanien toimesta.

Mitä harrastat loma-asunnolla ollessasi?

Kuten aina, pyrin välttelemään töitä. Istun saunan kustilla, luen ja kuuntelen jonkun verran musiikkia. Pakon edessä joutuu pihaa vähän hoitamaan, ja pitämään huolta, että katot ovat ainakin vedenpitävät.

Hämäläiset kuvataan hitaina ja harvapuheisina; oletko törmännyt näihin seikkoihin Hattulassa? Esimerkki?

En. Muutaman suulaan olen kylillä tavannut, mutta eivät ne riesaksi asti ole vaivanneet. Meitä Satakunnassa syntyneitähän on aina kuvattu äärimmäisen leppoisiksi – muistaakseni.

Ja sitten vielä vinkit lomalukemiseksi ja vaikkapa myös ne omat lempikirjat.

Viime vuonna luin sattuneesta syystä paljon Josif Stalinia käsittelevää kirjallisuutta. Nyt on vuorossa hänen oppipojastaan Vladimir Putinista kertovat kirjat, viimeksi luin Keir Gilesin Moskovan opit ja Catherine Beltonin Putinin sisäpiirissä. Suosittelen, vaikka ne toki ankeita ja murheellisia mielenmaisemia avaavatkin. Myös Peter Englundin Pultava on nyt menossa, se kertoo ajasta, jolloin me suomalaiset jouduimme tappelemaan Ukrainassa silloisen suurvallan Ruotsin riveissä Venäjää vastaan.

Rosa Liksomin Hytti nro 6 on jäänyt lukematta, sen vieressä odottaa myös Reko ja Tiina Lundanin Viikkoja, kuukausia. Ja koska meillä on ollut pitkään kotona harrastuksena Italian kieli ja kulttuuri, on pöydällä myös Eero Hämeenniemen Napolista etelään ja Sirkku Salovaaran La mia Italia.

Kiven Veljekset olen tavannut lukea muutaman vuoden välein kesäisin, mutta enempi on kiinnostus siirtynyt keksitystä toteen. Jos nyt mihinkään tietoon enää malttaa nykyään luottaa.

Isompi yöpöytäkään ei olisi pahitteeksi hankkia.

Minna Linna-Vuori