Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Keskusta suuntaa kuntavaaleihin mielessä koko kunnan kehittäminen

Teemu Salvisto ja Kari Virtanen sekä Pirkko Lokinperä ovat lähdössä keskustan ehdokkaiksi. Kaj Nordenswan (2. oik.) todennäköisesti ei hae jatkoa yli 40 vuotta sitten alkaneelle kuntapäättäjän uralleen.

Hattulan keskustan nykyisistä kunnanvaltuutetuista moni hakee jatkokautta kuntavaaleissa 2021. Yksi todennäköinen luopujakin on tiedossa, sillä vuodesta 1977 alkaen Hattulan kuntapolitiikassa vaikuttanut Kaj Nordenswan ei näillä näkymin ole ehdokaslistalla.

– Ehdokkaita otetaan vielä mielellään mukaan, varsinkin miesehdokkaita tarvittaisiin lisää. Naisehdokkaita meillä on ilahduttavan runsaasti, sanoo keskustan Hattulan kuntayhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Lokinperä.

Nykyvaltuutetuista Lokinperän lisäksi jatkokautta tavoittelee ainakin Teemu Salvisto ja varavaltuutettu Kari Virtanen.

– Tavoitteemme on olla kolmen suurimman puolueen joukossa, sanoo Pirkko Lokinperä.

Kuudella valtuustopaikallaan keskusta menetti Hattulassa asemiaan vuonna 2017. Tuolloin vaalimatematiikka suosi keskustan kanssa vaaliliitossa olleita kristillisdemokraatteja.

– Suhtaudumme avoimesti vaaliliittoihin mutta vielä emme ole edes neuvotelleet kenenkään kanssa, kertoo Lokinperä.

Vaaliteemat keskustalla eivät viime vaaleista ole juuri muuttuneet. Kärkenä on kehittää Hattulaa muuallakin kuin Parolassa eli pitää kylät elävinä.

– Siihen sisältyy, että koulut säilyvät, tarkentaa Teemu Salvisto.

Virtanen lisää tavoitteisiin liikuntapaikkojen kohentamisen ja kansanterveyden kannalta olennaisen ihmisten liikkeelle saamisen.

– Muun muassa lähiliikuntapaikkoja pitäisi edistää.

Yrittämisen edellytysten pitää keskustan mukaan myös olla kunnossa, jotta Hattula pystyy selviytymään itsenäisenä kuntana.

Keskusta on kenties äänekkäimmin kritisoinut Hattulan kunnan päätöksentekoa kuluvan vaalikauden aikana. Yksi tulevan vaalikauden tavoitteista puolueella onkin saada hallinto tasapainoon.

– Luottamus ja oikeudenmukaisuus mitä nyt ei ole yhtään, pitää palauttaa, perää Nordenswan.

Keskustalaiset nostavat konkreettisina ilmentyminä ongelmista esiin muun muassa henkilökunnan suuren vaihtuvuuden ja hallintorakenteen uudistukset, jotka keskustalaisten mielestä eivät millään tavalla parantaneet tilannetta.

– Organisaatiouudistus hyväksyttiin keskeneräisenä. Erityisesti kuntaorganisaation alatasolla tehtäviä ei oltu eikä kaikilta osin ole vieläkään määritelty. Jatkoa varten tästä voisi ottaa opiksi, toteaa Nordenswan.

Salviston mukaan epäselvyys vaikutti niin, ettei kuntalaisia pystytty pitkään aikaan palvelemaan.

Kokouskäytännöissä on myös jouduttu poikkeustilaan. Pirkko Lokinperä uskoo, että niin sanottu hybridikokoustaminen jää monissa paikoissa pysyväksikin toimintamalliksi. Hän kuitenkin toivoo kuntapolitiikan palaavan vähitellen totuttuun kokoustamismalliin koronatoimien hellittäessä.

Samaa mieltä on Teemu Salvisto.

– Etäkokouksissa on hyvät mutta myös huonot puolensa. Yhteydet pätkivät ja ryhmäneuvotteluja on mahdoton pitää kesken kokousta. Kaipaan myös kokousten yhteisöllisyyttä. Terveys edellä on mentävä, mutta toivottavasti nykytilanne ei jää pysyväksi, hän toteaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.