Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Keskustan Hattulan kuntayhdistyksellä historiallinen kokous

Viime viikolla Keskustan Hattulan kuntayhdistys ry piti historiansa ensimmäisen vuosikokouksensa. Kokoukseen oli saapunut paikalle myös Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja Johanna Häggman, joka totesikin, että hän on yleensä Hattulassa aina kun jotain historiallista tapahtuu.

Edellisen kerran, kun hän oli paikalla, hänet valittiin piirin puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja Häggman toi kokoukselle piirin tervehdyksen ja viritteli kevään 2021 kuntavaaliajatuksia.

Nyt järjestetty kuntayhdistyksen kokous oli ensimmäinen siksi, että viime vuoden vaihteessa Hattulassa Keskustan kaikki entiset paikallisyhdistykset ja kunnallisjärjestö yhdistettiin. Uuden yhdistyksen nimi on Keskustan Hattulan kuntayhdistys. Tämä yhdistys vastaa nyt Keskustan toiminnasta Hattulassa. Lisäksi Hattulassa toimii edelleen aktiivisesti Keskustanaisten oma yhdistys.

Kevään koronaepidemia siirsi vuosikokousta maaliskuulta ja kokousta päästiin pitämään vasta nyt kun rajoituksia on lievennetty. Vuosikokouksessa hyväksyttiin lakkautetun Keskustan Hattulan Kunnallisjärjestön toimintakertomus vuodelta 2019. Tilit vuodelta 2019 olikin jo tarkastettu ja hyväksytty vuoden vaihteessa olleissa lakkautuskokouksissa.

Tärkeimpänä asiana kokouksessa oli puoluekokousedustajien valinta Keskustan puoluekokoukseen Ouluun. Kokousedustajiksi valittiin Lokinperä Pirkko, Nordenswan Kaj, Viitala Jaakko, Viitala Ritva ja Virtanen Kari. Kokous antoi ohjeita pitkän keskustelun aikana kokouksiin lähtijöille.

Pirkko Lokinperä

Ritva Viitala on yksi puoluekokoukseen Hattulasta lähtijöistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.