Kirkon erityisnuorisotyön teko -palkinto 2019 Tapu Sirkalle
Kirkon erityisnuorisotyön teko -palkinto 2019 on myönnetty Hattulan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tapu Sirkalle. Palkinnon myönsi Kirkon erityisnuorisotyöntekijät.
Nuorisotyönohjaaja Tapu Sirkka on tehnyt pitkäjänteisesti työtä ulkopuolisuuden ehkäisemiseksi kirkon erityisnuorisotyön asenteella. Sirkka on ollut tukemassa Palveluoperaatio Saappaan laajempaa toteutumista Kanta-Hämeessä. Hän on luonut laajan yhteistyöverkon sekä organisoinut vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmän vastuunkantajineen.

Marraskuussa 2016 Hattulassa järjestetyillä Nuorten messuilla esiteltiin myös Saapas-ryhmän toimintaa. Nuoret vapaaehtoiset, vasemmalta lukien Roosa Hyyrynen, Peetu Numminen ja Susanna Sirkka sekä nyt palkittu nuorisotyönohjaaja Tapu Sirkka olivat lähdössä partioimaan uudenvuodenyönä.
Perusteluissa sanotaan, että ”Tapu Sirkalla on vahva näky ja kyky tehdä töitä heidän puolestaan, joiden ääni ei kuulu”.
Piispa Matti Repo jakoi palkinnon Tampereen tuomiokapitulin istunnossa piispantalossa keskiviikkona 15.5.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.