Kirsi Roos on Hämeen virkistysalueyhdistyksen uusi koordinaattori

Kirsi Roos tunnustautuu luontomatkailun ilosanoman välittäjäksi. Kuva: Hämeen Liitto / Reetta Sorjonen.
Hämeen virkistysalueyhdistyksen uutena koordinaattorina on aloittanut Kirsi Roos. Hän tunnustautuu luontomatkailun ilosanoman välittäjäksi ja retkeileväksi viestijäksi. Luontokohteiden esittely ja tarinallistaminen sosiaalisen median kanavissa ovatkin koordinaattorin tärkeimpiä tehtäviä.
Hämeen virkistysalueyhdistys on ollut toiminnassa jo vuodesta 1990. Yhdistys kehittää ja turvaa maakunnan asukkaiden ja tänne suuntaavien ihmisten virkistysmahdollisuuksia sekä säilyttää ja vaalii hämäläisen luonnon ja maiseman omaleimaisuutta.
Aiemmin toiminta on painottunut pitkälti virkistysalueiden hankintaan, reitistöjen kehittämiseen ja niiden ylläpidon suunnitteluun ja koordinointiin. Viime vuosina luontomatkailun kysyntä on kuitenkin kasvanut niin suuresti, että tarve myös yhdistyksen palveluille ja erityisesti viestinnälle on lisääntynyt.
Uuden koordinaattorin tehtäviin kuuluvat ulkoilureittien ja retkikohteiden luominen digitaaliseen muotoon Kanta-Hämeen alueella. Lisäksi hän pitää tiivisti yhteyttä kuntien kanssa niiden virkistysalueisiin liittyen, ja hoitaa tietysti myös yhdistyksen hallinnollisia asioita. Yhdistyksellä on muun muassa merkittävästi omaisuutta, josta tulee huolehtia.
– Tärkein tehtäväni kuitenkin on tuoda Kanta-Hämeen virkistysalueita, eli ulkoilu- ja luontokohteita näkyvämmäksi ja helpommin saavutettaviksi sekä maakuntalaisille että matkailijoille, Kirsi Roos sanoo.
Luontomatkailu on Kanta-Hämeelle merkittävä vetovoimatekijä, mutta kansallispuistojen ulkopuolelle jäävät alueet ja 250 kilometriä pitkän Ilves-reitistön tunnettuus on edelleen valitettavan heikkoa.
– Työn alla minulla parhaillaan on yhdistyksen verkkosivujen uudistus. Ja sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan on myös alkanut, Kirsi Roos vinkkaa.
Koordinaattoriin voi ja kannattaa olla yhteydessä, jos luontoretkellä huomaa jotakin erityistä.
– Mikäli kuljet Ilves-reitillä ja löydät sieltä esimerkiksi kaatuneita puita tai muuta akuuttia korjattavaa, voit olla minuun yhteydessä. Vien asiaa eteenpäin, Kirsi Roos lupaa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.