Perjantai 18.06.2021
Nimipäivät: Tapio
Hämeenlinna
Melkein selkeää
28°C
Tuuli: 4 m/s EL
 

KOHTI VAALEJA: Kristillisdemokraattien kaikki valtuutetut lähdössä ehdolle myös ensi keväänä

Elise Oikari (kuvassa vasemmalla), Heimo Miettinen ja Nina Aitola haluavat yhä jatkaa kunnallisen päätöksenteon parissa.

Hattulan kristillisdemokraattiset kunnanvaltuutetut Nina Aitola, Heimo Miettinen ja Elise Oikari ovat lähdössä ehdolle myös keväällä 2021 järjestettävissä kuntavaaleissa. Ensimmäiset paikalliset ehdokkaat nimeää puolueen paikallisosaston vuosikokous marraskuun alussa.

– Moni valtuutettu on asiaa varmasti harkinnut tosissaan, koska takana on raskas valtuustokausi, sanoo Nina Aitola.

– Minun motiivini ehdolle asettumiseen on, että tarvitaan aktiivisia ihmisiä, jotka laittavat itsensä likoon kristillisdemokraattisten arvojen puolesta, hän jatkaa.

Aitolalle tärkeitä teemoja ovat palvelujen pysyminen lähellä ja hyvät peruspalvelut.

Heimo Miettinen on ensi vuonna päättyvällä valtuustokaudella vanhusneuvoston puheenjohtaja.

– Ensimmäisen valtuustokauteni sain olla sivistyslautakunnan puheenjohtaja eli tarkastelin asioita varhaiskasvatuksesta alkaen. Asioiden yhdistely ja kokonaisuuksien hallinta on se mikä motivoi, sanoo Miettinen.

Elise Oikari puolestaan haluaa olla mukana varmistamassa, että paikallisessa päätöksenteossa kuuluu myös työikäisten, perheellisten naisten ääni.

– Muitakin ehdolle lupautuneita on jo ja meihin voi olla yhteydessä, jos haluaa ehdolle, toteaa Nina Aitola.

Vuoden 2017 puolivälissä alkanut valtuustokausi ei ole ollut raskas ja taatusti mieleenjäävä vain yhden asian takia. Kuntakenttää leimasi ensinnäkin pitkään usko siitä, että näillä näppäimillä valmistauduttaisiin maakuntavaaleihin ja kuntiin jäisi nykyiseen päätösvaltaan verrattuna vain murto-osa tehtävistä.

Toisin kävi, ja nyt päättäjät ovat joutuneet koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa huolehtimaan juuri niistä palveluista, joiden oli määrä siirtyä maakuntien vastuulle. Hattulassa on lisäksi terveydenhuollon palveluntuottaja vaihtunut äkillisesti.

Kristillisdemokraattien valtuutetut kantavat huolta myös vanhusten tehostetun palveluasumisen paikkapulasta.

– Hattulalla on Willa Katinalassa 60 paikkaa jotka kaikki ovat käytössä. Paikkaa odottaa 19 hattulalaista, tietää Heimo Miettinen.

Hänen mielestään kunnan tehtävä on jatkossakin huolehtia vanhusten palveluasumisesta, eikä siirtyä palvelusetelimalliin.

Vanhusneuvoston kautta Miettinen myös tietää, että koronan vaikutukset näkyvät juuri monien vanhusten arjessa.

– Kaikki vanhusneuvoston järjestämät tapahtumat ja kokoontumiset on pitänyt keväästä asti perua.

Näissä poikkeusoloissa Hattula on myös muokannut kunnan johtavien virkojen valikoiman melko lailla uusiksi.

– Viranhaltijat ovat olleet poikkeustilan ajan täystyöllistettyjä ja uudet viranhaltijat ovat joutuneet hyppäämään liikkuvaan junaan, arvioi Aitola.

Valtuustokausi on ollut vilkas myös Hattulan lukio- ja peruskoulutuksen kannalta. Päätöksentekoa ovat leimanneet tilakysymykset ja lukiolaisten opetus on tästä syksystä alkaen järjestetty Parolan taajaman keskustassa.

Valtuusto puolestaan teki viime kokouksessaan päätöksen yläkoulun hankesuunnittelun käynnistämisestä. Koulun rakentamiseen liittyen tehtiin myös periaatepäätös siitä, että koulu rakennetaan kahdessa osassa.

Näkyvimmät investoinnit siis keskittyvät nyt Parolaan. Aitola, Miettinen ja Oikari sanovat myös kylien elinvoiman olevan tärkeää. He kiittelevät muun muassa valtuuston äskettäin hyväksymää maakauppaa, jonka tavoitteena on lisätä tonttitarjontaa Pekolassa.

Korona on myös lisännyt ruuhka-Suomessa asuvien halua muuttaa väljempään asuinympäristöön. Tässä Hattulalla olisi kristillisdemokraattien mielestä oma mahdollisuutensa.

– Kylien elinvoiman kannalta koulut ovat tärkeitä. Hattulan pitäisi esimerkiksi Janakkalan tapaan määritellä oppilasmäärä, jonka ylittävää kyläkoulua ei saisi sulkea, valtuutetut pohtivat.

– Toivottavasti olemme niin kiva kunta, että saamme lisää lapsiperheitä, Aitola toivoo.

Heimo Miettinen toivoo, että myös kesäasuntonsa voisi Hattulassa perustellusta syystä muuttaa vakituiseksi asunnoksi. Tämä muutos ei Hattulassa ole edennyt ja sitä on perusteltu uudella maankäyttö- ja rakennuslailla. Laki ohjaa tiiviimpään yhdyskuntarakenteeseen.

Päätöksenteko on myös muuttunut entistä enemmän sähköiseksi. Kunnanvaltuusto ja lautakunnatkin ovat kokoontuneet etämenetelmin. Tämä ei kristillisdemokraattien kolmen valtuutetun mielestä ole tuottanut ongelmia.

– Teams-palaverissakin on helppo olla, kun kaikki tuntevat ennestään toisensa, arvioi Aitola.

Juha Reinikainen

Kohti vaaleja -juttusarjassa pääsevät ääneen Hattulassa kuntavaaliehdokkaita asettavat järjestöt. 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.