Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Kotiseutupuodilla käynnistyi 23. kesä

Liisa Salosen (vas.) maalaamissa kahvikupeissa esiintyvät muun muassa Aulangon entiset joutsenet Aino ja Janne. Kuppeja ihailemassa myös Sirkku Rahunen-Ahtila ja Pauli Järvinen.

Hattulan Kotiseutupuodilla Pyhän Ristin kirkon viereisessä viljamakasiinissa on alkanut jo 23. kesä. Ainoa alusta asti mukana ollut kädentaitaja, Sirkku Rahunen-Ahtila, odottaa kesästä taas vilkasta.

– Puoti aukesi tänä vuonna ilmoihin nähden onneksi normaalia myöhemmin, toukokuun 27. päivänä. Kesät ovat olleet kävijämääriltään aika samanlaisia, mutta toivottavasti asiakkaita ehtii nyt käydä enemmän, kun olemme avoinna elokuun loppuun asti, hän sanoo.

Muun muassa matkamuistoiksi erinomaisesti sopivia töitään on tuonut tarjolle tänä vuonna kymmenen lähiseudun kädentaitajaa. Viime vuoteen nähden uutena myynnissä on Helena Ylitalon huopatöitä, kuten eläinhahmoja ja Joulupukki.

Hattulan taiteilijaseuran jäseniä on taidemaalari Rahunen-Ahtilan lisäksi mukana kahviastiastoja maalannut Liisa Salonen ja 80-vuotisnäyttelynsä merkeissä tänä kesänä juhliva Josef Tomminen.

Kesän alku on yleensä rauhallisinta aikaa ja sen takia aukioloa onkin nyt pidennetty loppupäästä.

– Vilkasta on yleensä juhannuksesta alkaen elokuulle asti, sanoo Sirkku Rahunen-Ahtila.

Kotiseutupuoti on avoinna maanantaita lukuun ottamatta viikon jokaisena päivänä kello 11-17.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.