KUUKAUDEN HARTAUSTEKSTI: Pyhillä poluilla?

On monia, joiden mielestä tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike. En lukeudu heihin, mutta matkanteollakin on arvonsa. Kevään ja kesän aikana olin kahdesti pyhiinvaelluksella, rinkka selässä kävellen. Oma teltta, makuupussi ja alusta tuovat lisäkiloja kantamuksiin mutta myös vapautta ja turvaa, ja yöpyminen on edullista.

Huhtikuussa olin kahden päivän ”Agricola-kävelyllä” Porvoosta Sipoon kautta Vantaalle, enimmäkseen maanteiden reunoja tallaten, muutaman hengen ryhmässä. Kesäkuussa matkustin laivalla ja junalla Selkämeren vastarannalle Sundsvalliin. Sieltä lähdin yksin kävelemään länteen reittiä nimeltä Sankt Olavsleden. Merkitty reitti ulottuu Skandinavian poikki, ensin nelisensataa kilometriä Norjan rajalle ja sitten vajaat kaksisataa Trondheimiin.

Sankt Olavsleden mukailee keskiaikaista pyhiinvaellusreittiä kuningas Olav Haraldinpojan, Pyhän Olavin, haudalle. Kulkuni keskeytyi polvivaivaan 230 kilometrin jälkeen.

‒ Hetkinen. Luterilainen pyhiinvaelluksella? Onkos se sopivaa?

Ruotsin valtakunnassa, johon Suomi kuului, pyhiinvaellukset kiellettiin vuonna 1544. Keskiajan katolisessa kirkossa oli tavallista, että synninpäästö velvoitti ripittäytyjää suorittamaan hyvitystöitä jälkeenpäin. Raskaista rikkomuksista saatettiin määrätä pyhiinvaellus kaukaiseen kohteeseen. Luther ja kumppanit torjuivat kaikki hyvitystyöt, joten paavin alaisuudesta irrottautuvassa Ruotsin kirkossa karsastettiin pyhiinvaelluksia.

Vaelluksiin myös liittyi pyhäinjäännösten kunnioitusta ja avun rukoilemista pyhimyksiltä, mitä luterilaiset eivät hyväksyneet. Ruotsin kuningasvallan kannalta oli hyvä rajoittaa alamaisten matkailua katolisten ruhtinaiden tai Tanskan kuninkaan hallitsemille alueille.

Matkallani en kuvitellut reitillä kulkemisen enkä perille pääsemisen tekevän minusta Jumalalle otollisempaa. Ja vaikka juhannuksena oli tukala helle, en huutanut Olavia enkä muitakaan edesmenneitä pyhiä avukseni. Periaatteellista estettä pyhiinvaelluksille ei pitäisi olla ‒ pikemminkin on hyvä, kun retkeilyyn liittyvät rukous ja vanhoissa kirkonkylissä pysähtely.

Autolla olisin hurauttanut Trondheimiin muutamassa tunnissa, mutta pyhiinvaelluksella ei ole kiire päämäärään. Eikä matkan tarvitse olla pitkä ‒ nykäise hihasta, jos haluat ruveta suunnittelemaan vaellusta jalan tai polkien johonkin lähikohteeseen! Tai vaikket jaksaisi vaeltaa, niin tervetuloa 13. syyskuuta iltakuudelta seurakuntataloon ”Pyhiinvaeltajan iltaan” katsomaan kuvia Sankt Olavsledeniltä.

Jouni Salko

Kappalainen, Hattulan seurakunta

Jouni Salko. Arkistokuva vuodelta 2017.