Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

LähiTapiolan henkilöstö turvaamassa koulutietä Juteinin koululla

LähiTapiola Loimi-Hämeen henkilökunta ja yhteistyökumppanit jalkautuvat koulujen lähistöllä oleville suojateille ja vaarallisille risteysalueille ohjaamaan pieniä koululaisia ylittämään tien turvallisesti 10. ja 12.8. välisenä aikana.

– Elämänturvayhtiönä haluamme nostaa esille keinoja, joilla teemme liikenteessä liikkumisesta turvallisempaa ja vähennämme onnettomuuksien määrää. Meillä aikuisilla on vastuu liikenteen turvallisuudesta. Olemme myös roolimalleja lapsille ja nuorille. Ajaessa ja liikkuessa puhelin kannattaa pitää taskussa ja keskittyä liikenteeseen, sanoo LähiTapiola Loimi-Hämeestä markkinointi- ja viestintäpäällikkö Ulla Teittinen.

LähiTapiola Loimi-Hämeen alueella partioidaan yhteensä kahdeksalla koululla, Hattulassa keskiviikkona elokuun 11. päivänä Jut einin koulun liepeillä. Myös HPK:n henkilökuntaa osallistuu tempaukseen Hämeenlinnassa.

– Lasten huomiokyky ei ole kehittynyt vielä aikuisten tasolle. Lapset käyttäytyvät myös usein impulsiivisesti, mikä on heille luonnollista. Tästä syystä autoilijoiden pitää olla erityisen valppaina koulujen ja päiväkotien läheisyydessä sanoo Teittinen.

– Elämänturvayhtiönä haluamme olla ennaltaehkäisemä vahinkoja ja toimia paikallisena yhtiönä aktiivisesti toimintaympäristössämme, Teittinen sanoo.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.