Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

LAKSTEDTIN PUUTARHA: Kunta muisti Vuoden 2019 parasta kukkaviljelmää

Tarja ja Heikki Lakstedt (kuvassa kesk.) saivat tunnustusta kunnanjohtaja Katariina Koivistolta. Myös Hattulan Yrittäjien puheenjohtaja Petteri Pullola kertoi arvostavansa pitkän yrittäjän uran tehneitä Lakstedteja.

Hattulan kunnanjohtaja Katariina Koivisto luovutti maanantaina kunnanhallituksen puolesta muistamisen Lakstedtin Puutarhan yrittäjille Heikki ja Tarja Lakstedtille. Kauppapuutarhaliitto palkitsi yrityksen lokakuun lopulla Vuoden 2019 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa.

Nykyiset yrittäjät ovat olleet vastuussa puutarhasta vuodesta 1988 lähtien, mutta yritys on toiminut jo vuodesta 1954.

– Kyllähän valtakunnallinen tunnustus on ihana kannustus. Se oli yllätys ja mukava yllätys, kertoi Tarja Lakstedt.

Puutarha työllistää kuusi ihmistä ja sesonkiaikaan jopa tuplasti saman verran. Viljely on ympärivuotista ja kesäkukkien sesongin lisäksi tavallista vilkkaampaa aikaa on myös joulunalus.

– Toimitamme kukkia kukkakaupoille, tukuille ja merketeille sekä myymme itse vähittäismyyntinä Aulangontien toimipaikastamme, kertovat Lakstedtit.

Kukkien viljely tapahtuu kasvihuoneissa, jotka nykyisin sijaitsevat Kärjenmäellä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.