Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Lammin Säästöpankilta 50.000 euroa hyvän tekemiseen pankin toimialueella

Lammin Säästöpankki lahjoitti 50.000 euroa vastuullisuusrahaa hyvän tekemiseen pankin toimialueella. Pankki päätti tänä vuonna kohdentaa suurimman osan lahjoitussummasta syöpäjärjestöille syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseen.

Taas listalle päätynyt Hämeenlinnan Järvipelastajat on aiemminkin kuulunut lahjoituksen saajiin.

Lisäksi lahjoituksia myönnettiin Hyviä tekoja –kampanjan kautta sekä suoraan pankkiin tulleiden hakemusten sisältämiin kohteisiin.

– Suomalaisen yhteiskunnan paikallinen tukeminen on oleellinen osa Säästöpankin toimintaa, kertoo toimitusjohtaja Lauri Kalpala.

– Syöpään sairastuminen koskettaa lähes kaikkia ihmisiä jossain vaiheessa heidän elämäänsä joko omakohtaisesti tai läheisen sairastumisen myötä ja siksi päätimme kohdentaa suurimman osan tuesta tänä vuonna syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tukemiseen, Kalpala toteaa.

Suurin tukisumma myönnettiin Koivikko-kodille, jossa saattohoidon asiantuntijat ovat keskittyneet hoitamaan vaikeaa sairautta sairastavia ihmisiä silloin, kun hoidon painopiste on siirretty oireita lievittävään hoitoon.

Vapaaehtoinen Liisa Hänninen ilahdutti Koivikko-kodin asukkaita pianonsoitolla joulukuussa 2017.

Niin ikään muita isompia summia myönnettiin alueellisille syöpäjärjestöille Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Tuen saajia olivat Hämeenlinnan Seudun Syöpälapset Pisara Ry, Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Hyvinkää, Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Riihimäki sekä Etelä-Suomen Syöpäyhdistys  Keski-Uusimaa.

Voittovaroista jakaminen on kirjattu jo Säästöpankkilakiin vuonna 1896. Kalpalan mukaan hyvän tekeminen kuuluu Säästöpankissa edelleen jatkuvaan tekemiseen, ympäri vuoden.

– Pohdimme koko ajan uusia tapoja auttaa suomalaisia ihmisiä ja yhteisöjä. Tätä tehtävää olemme tehneet kunniakkaasti jo yli 140 vuoden ajan.

Lahjoituskohteista päätetään yhdessä suomalaisten kanssa

– Hyviä tekoja -äänestys antaa äänen suomalaisille. Ihan jokainen voi kertoa oman ehdotuksensa lahjoituskohteesta, tai vaikka useita – sana on vapaa, Kalpala kertoo.

Tänä vuonna Lammin Säästöpankin toimialueelta lahjoituskohteita ehdotettiin 85 ja ääniä näille kohteille annettiin yli 15.000. Yleisöäänet antoivat suuntaa pankin hallitukselle tuen jakamiseen. Kuten aikaisempinakin vuosina, myös tänä vuonna saatu äänimäärä ei kuitenkaan ollut ainoa kriteeri tuen saamiseen, vaan pienemmälläkin äänimäärällä oli mahdollista saada tukea. Lisäksi tukea saivat myös äänestyksen ulkopuolelta tulleet suoraan konttoreille ehdotetut kohteet.

Säästöpankkiryhmän Hyviä tekoja -äänestys toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Äänestyskohteita kertyi kaikkiaan 1.100 ja ääniä annettiin hieman yli 123.000.

– Olemme todella iloisia äänten määrästä! Huomasimme, että ihmiset ovat kiinnostuneet vaikuttamaan oman alueensa hyvinvointiin, Kalpala iloitsee.

Lammin Säästöpankin vastuullisuuslahjoitukset Hämeessä

  • Koivikkokoti 20 000 €
  • Hämeenlinnan Seudun Syöpälapset Pisara Ry 7 500 €
  • LC Lammi 1 000 €
  • Hämeenlinnan Järvipelastajat Ry 600 €
  • Lammin Veto 500 €

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.