Lasten ja nuorten kuvataidekoulun näyttely johdattelee Euroopan taidehistoriaan
Hattulan Lasten ja nuorten kuvataidekoulu esittäytyy kevätnäyttelyllään Hattulan kirjaston aulatilassa huhtikuun ajan.
Näyttely johdattelee katsojan Euroopan taidehistorian syövereihin. Esillä on muun muassa grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, reliefejä ja kollaaseja.
Tänä lukuvuonna Hattulan kuvataidekoulussa on ollut 80 oppilasta ja jokainen ikäryhmä on tutustunut erilaisten taidetöiden kautta Euroopan kulttuuriin sekä taidehistoriaan.
Avajaisia vietettiin maanantaina huhtikuun 3. päivänä. Näyttelyn avasivat opettajat Laura Valo ja Piela Auvinen.
Aloitus pidettiin auditoriossa katsomalla oppilaiden tekemiä animaatioita ja mainosvideoita liittyen kuvataidekouluun.
Vanajaveden opiston Lasten ja nuorten kuvataidekoulu tarjoaa laadukasta ja tavoitteellista taiteen perusopetusta esikouluikäisistä yläkouluikäisille.
Opetus perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998). Kuvataidekoulun opetuspisteitä on Hattulassa, Hauholla, Iittalassa, Lammilla, Tervakoskella ja Turengissa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.