Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

Liikunta on osa kouluviihtyvyyttä

Koulujen liikuntakoordinaattorina Hattulassa syyskuusta asti työskennellyt Tristan Fay sanoo, että edeltäjien työ liikunnan edistämiseksi näkyy Hattulassa.

Liikuntakoordinaattori Tristan Fay sanoo, että liikunta on osa kouluviihtyvyyttä.

Liikuntakoordinaattori Tristan Fay sanoo, että liikunta on osa kouluviihtyvyyttä.

– Näkee, että täällä on odotuksia ja koordinaattoriltakin osataan pyytää eri asioita. Omassa työssäni keskeistä on, että pystyn auttamaan kouluja. Vaikka Hattulan liikkuvat koulut -hanke keskittyy liikunnan ympärille, kouluviihtyvyys on tärkeintä ja liikunta on osa sitä, Fay luonnehtii.

Tristan Fay valmistelee parhaillaan liikuntatieteen opintojen lopputyötään Jyväskylän yliopistolle. Hän on erikoistunut opinnoissaan valmentamiseen ja on myös työskennellyt koripallovalmentajana eri paikoissa. Jyväskylässä hän ollut päätoimisesti läsnä viimeksi vuonna 2013.

– Kauhajoen Karhut, Lohjan Urheilijat, HoNsU, Säynätsalon Riento, Torpan Pojat, hän luettelee aiempia toimeksiantajiaan.

Päätoimiset valmennustyöt Hämeenlinnassa asuva Tristan Fay on toistaiseksi jättänyt. Liikuntakoordinaattorin työtä hän ei kuitenkaan pidä kovin radikaalina alanvaihtona.

– Valmentaessani olen ollut myös junioripäällikön töissä ja ollut aina kiinnostunut suuremmastakin kokonaisuudesta kuin seuraavasta pelistä. Nykyisessä työssä on joitain opinnoista ihan tuttuja asioita mutta jonkin verran uusiakin, hän luonnehtii.

Hattulassa on Fayn mukaan päällä hyvä draivi.

– Ihmiset tuntuvat katsovan asioita tuorein silmin ja pyrkivän tosissaan eteenpäin.

Koulujen liikuntakoordinaattorina Fay on osin jatkanut aiemmin käynnistettyjä käytäntöjä ja osin kartoittanut nykyisiä tarpeita.

– Olen esimerkiksi jatkanut välkkäritoimintaa, jossa vanhemmat oppilaat leikittävät nuorempia oppilaita välitunnilla. Se on otettu hyvin vastaan ja nuoret itse tietävät, mikä on mukavinta.

Fay toteaa, että uutta tutkimustietoa koululiikunnasta tuntuu nykyisin tulevan jatkuvasti. Sitä sovelletaan käytäntöön yhteiskunnassa, jossa jo lapsilla ja nuorilla liikkumisen ääripäät ovat kaukana toisistaan.

– Todella hyvässä kunnossa olevia on vähemmän kuin ennen ja huonossa kunnossa olevia valtakunnallisesti taas yhä enemmän. Sillä alkaa jo olla vaikutuksia oppimiseenkin.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.